torstai 28. joulukuuta 2017

7+1 kivaa lasten kaupunkia Euroopassa

Blogia pitempään seuranneet ovat huomanneet, että käymme paljon Euroopassa kaupunkilomilla lastenkin kanssa. Kuulostaa ehkä stressaavalta, mutta kaupunkilomailu voi olla oikeinkin antoisaa! Tosin joskus myös pinna kiristyy. Mutta sellaista se elämä lasten kanssa on kotonakin, joten sitä ei kannata pelätä.

Kaupungeissa leikkipuistoissa näkee usein sitä tavallista kaupunkilaisten arkea. Miten paikalliset vanhemmat toimivat lastensa kanssa ja minkälaista elämää siinä maassa eletään.

Julkisilla liikkuminen on meistä myös osa matkailun antia. Tykätään käyttää julkisia myös kotimaassa, mutta ulkomailla siinä on myös muita etuja. Siellä näkee myös sitä paikallista elämää, on erittäin edullinen matkustusmuoto ja taksissa / Uberissa pitäisi olla turvaistuimet meidän pienille naperoille.

Kaupunkilomilla on myös paljon tekemistä lapsille ja siinä sivussa myös aikuiset näkevät kaupunkia.

Tässä postauksessa onkin useampi suositus kaupunkilomakohteiksi lasten kanssa.

Rooma lasten kanssa

1. Berliini

Tämä ei tule yllätyksenä kenellekään, kuka on Berliinissä käynyt lasten kanssa. Se vaan toimii niin hyvin! Lapset ovat tervetulleita lähes kaikkialle ja paikalliset tosiaan ottavat jälkikasvunsa mukaan minne ikinä menevätkin.

Julkinen liikenne toimii hyvin ja sitä on helppo käyttää. Ruoka on edullista, herkullista ja sitä on saatavilla kaikkialta. Leikkipaikkoja on jokaisessa puistikossa ja ne on hienoja sekä toiminnallisia. Puhumattakaan siitä, että Berliinissä on paljon nähtävää ja tehtävää myös aikuiselle.

Alla valikoima sekä omia että bloggaajakollegoiden vinkit Berliiniin.
Berliinin leikkipuistot on parhaita

2. Bukarest

Ei uskoisi, mutta yksi parhaista lapsiperheen kaupunkikohteista tähän asti - Berliinin ohella. Ehkä oma osansa on ylittyneillä odotuksilla ja mun alkaneella Itä-Eurooppa -rakkaudella.

Bukarestissa meidät hurmasi huikeat leikkipaikat, erittäin edullinen hintataso, herkullinen ruoka ja mielenkiintoiset ravintolat. Myös julkinen liikenne toimii, mutta myös Uber on halpa - jos vaan on mahdollista matkustaa henkilöautossa. Bukarest on mielenkiintoinen kaupunki, jonka historiasta löytyy hurjia tarinoita. Tästä kaupungista nauttii sekä lapset että aikuiset. Eikä kannata unohtaa myöskään alle kolmen tunnin junamatkan päässä olevaa Brasovia!

Bukarestiin pääsee suorilla lennoilla Romanialaisella Blue Air -halpalentoyhtiöllä.
Bukarestin huvipuisto


Bukarest lasten kanssa

3. Dublin

Ajattelitko, että Dublin on pelkkää irkkupubia ja Guinnessiä? Voi kuule, lastenkin kanssa siellä viihtyy! Rohkelikot lähtevät myös luontokohteisiin, mutta meillä jäi ne (harmillisesti) tältä erää kokematta, sillä sen verran raskas vaihe oli kävelemään opettelevan ja hampaita tekevän vauvan kanssa. Mutta onneksi Dubliniin pääsee myös uudelleenkin, sillä se oli oikein hyvä matkakohde lastenkin kanssa.

Tsekkaa myös läheinen merenrantakaupunki Bray!
Dublin lasten kanssa

...ja kirjoitinpa vielä tämän reissun jälkeen, sillä matka otti sen verran paljon voimille: 
Dublin lasten kanssa

4. Oslo

En ymmärrä, miksi Osloa haukutaan niin usein tylsäksi. Sehän on ihana! Tai sitten se vaan näytti meille parhainta puoltaan alkukevään auringonpaisteessa ja vappumarsseilla. Tsekatkaa nyt ainakin Vigeland park ja Oopperatalo! Rahaa kannattaa varata hieman normaalia enemmän reissubudjettiin, vaikka ei me ainakaan viikonlopun aikana ehditty konkurssiin mennä. Lentoja sentään saa alle satasella.

Leikkipuistoja ei löydetty montaakaan meidän kulkemien polkujen varrelta, mutta kaupungissa oli paljon veikeitä ja kiinnostavia juttuja lapsenkin näkökulmasta.
Oslon nähtävyydet lasten kanssa


Oslossa lasten kanssa / leikkipaikat

5. Tukholma - tietenkin!

Siihen on syynsä, miksi lapsiperheet risteilevät vuodesta toiseen Tukholmaan. Siinä vähän niin kuin saa kaksi lomaa yhdellä kerralla: risteilyloman merellä ja siihen päälle vielä ihana Tukholma! Tosin ollaan monta kertaa mietitty, että pitäisi useammin olla Tukholmassa myös yötä, ettei tarvitsisi aina viettää päivää kelloa vilkuillen.

Lapset rakastavat risteilyä ja Tukholmasta löytyy roppakaupalla tekemistä skidien kanssa. Eri museo löytyy joka reissulle, Djurgårdenissa viettää helposti vaikka päiviä ja keskustassa on tekemistä vielä monen vuoden tarpeiksi. Eikä me olla vielä edes ehditty Gröna Lundiin!
Tukholman Junibacken on kaikenikäisille


6. Tallinna - tietenkin!

Tallinna on tylsä vain, jos lähdet sinne tylsällä asenteella. Siihen nähden, miten usein me Tallinnassa käydään, olen kirjoittanut siitä varsin vähän. Mutta kannattaa uskoa, kun kerron, että siellä riittää tekemistä kaikenikäisille!

Viime kesänä tutustuttiin Tallinnaan pyörillä ja se olikin ihan uusi vinkkeli tuttuun kaupunkiin.
Tallinna lasten kanssa, uimapaikan leikkipuisto


7. Rooma

Vaikka muuten ei ehkä olekaan lapsiperheen unelmakaupunki (meillä ainakin meni useampaan otteeseen hermo varsinkin rattaiden kanssa) niin lapset kyllä tykkäsivät!

Suosittelen Roomaa lasten kanssa, jos aikuiset ovat päässeet tutustumaan Rooman nähtävyyksiin jo aiemmin. Tai lapset eivät ole enää rattaissa. Tai jos on muuten voimia ja jaksamista meluisassa kaupungissa. Me löydettiin henkireikämme viihtyisistä puistoista ja Trasteveren rauhallisesta kaupunginosasta.
Lasten kanssa Roomassa
+1 Kiova

En ehkä suosittelisi varsinaisesti matkakohteeksi ihan pienten lasten kanssa, sillä rattaiden kanssa voi olla kaupungissa haastavaa. Mutta yksi paikka oli niin mielenkiintoinen, että haluan silti esitellä sen tässä postauksessa. (Artikkelin ihan ensimmäinen ja viimeinen kuva on Kiovan Landskape Alleyltä)

Sillä jos olet seikkailija ja päädyt lapsinesi Kiovaan, älä missaa tätä paikkaa!

Mitä kaupunkia sinä suosittelet lasten kanssa koettavaksi? Haluaisitko kertoa, mikä on teidän perheen suosikkikaupunki Euroopassa?


Kiovan Landskape Alley lasten kanssa

Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista


ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017