Jotkut matkat on tehtävä ilman lapsia. Tämä on yksi niistä.
***
Meidät noudettiin Kiovan päärautatieaseman nurkilta aamukahdeksalta. Pikkubussiin pääsi vasta passien tarkastamisen jälkeen. Mukaan tuli meidän lisäksemme toinen suomalainen pariskunta, kolme ulkomaalaista osallistujaa ja kaksi opasharjoittelijaa. Saatiin kuulla, että meitä olikin tänään harvinaisen pieni ryhmä. Silti kesti aikansa, ennen kuin päästiin matkaan.
Ajettiin ensin huonokuntoista tietä puolisen tuntia, kunnes pysähdyttiin huoltoasemalle vessatauolle. Samalla sai ostaa evästä (kannattaa!) ja hieman jaloitella. Loppumatkan aikana meille näytettiin dokumentti Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. (
Hyvä niin, sillä liikennekulttuuri oli aivan kauheaa katsottavaa ja dokumentti vei mukavasti ajatukset pois tiestä ja kuskin ajotyylistä.)
Oli todella tehokasta katsoa ensin dokumetti koko Eurooppaa ravistelleesta ydintuhosta, samalla kun oltiin matkalla tapahtumapaikalle. Tuli jopa mieleen, että onkohan sinne sittenkään ihan turvallista mennä...
Muistin virkistämiseksi, täältä löytyy tarkemmat tiedot onnettomuudesta:
Pidä huolta, että mukanasi on passi, joka täsmää annettuihin tietoihin
30 kilometrin vyöhykkeellä oli ensimmäinen check point. Paikalla oli pari muutakin autoa, mutta odottelu meni nopeasti infotauluilla ja pienen kioskin valikoimaa tutkiessa. Kun tuli meidän vuoromme, yksi seurueestamme ei päässyt tarkastuksesta läpi. Hän oli ehkä hieman... reppana. No, tämän reppanan passiselvittelyjä odoteltiin yli tunti. Ja sitten tämä reppana katoaa.
Lopulta me muut lähdetään Tshernobyliin ja yksi opasharjoittelija jäi etsimään reppanaa ja palauttaisi hänet meidän retkueeseen. Oppaamme oli tilanteesta todella pahoillaan, mutta lupasi pientä erikoisherkkua kierrokselle.
Sitä saatiin.
Tshernobylin autiokylä "Zalissya"
Vielä tässä vaiheessa Tšernobylissä ei tarvinnut pitää pitkähihaisia vaatteita, sillä säteilyä on siellä vain vähän - muutamia
hot spotteja lukuunottamatta. Vierailimme useassa hylätyssä talossa ja sitä varten saatiin hengityssuojaimet. Ei säteilyn vuoksi, vaan koska ilmassa oli paljon pölyä, epäpuhtauksia ja pahimmassa tapauksessa asbestia. Ja hengityssuojaimet olivat tietenkin myös selfieitä varten.
Miltä näyttää kokonainen kylä, joka on jätetty taakse ja hylätty hetkessä? Näin kesällä rehevä kasvusto on suorastaan villiintynyt ja syrjäyttää altaan tiet ja talot. Kylän pääkatu on lähes kasvanut umpeen, eikä kaikkia taloja edes näe kunnolla.
Zalissyan kylässä talot ovat pahasti rapistuneet, kaikki irti lähtevä on nyysitty. Toisaalta, paikalle on myös tuotu tavaraa rekvisiitaksi. Esimerkiksi yhdessä talossa oleva vuoden 1986 kalenteri (
alla kuvassa) on vähän liian laskelmoitu. Tuskin on alkuperäinen.
Vaikuttavin paikka tässä kylässä oli ehdottomasti
hylätty lasten päiväkoti. Sen pihassa oli yksi
hot spot, joka ei enää säteillyt kuin reilun 5 mikroSievertiä tunnissa (normaali taso noin 0,1 - 0,2). Säteilystä varoittavan merkin luona makasi lasten leikkiuuni, risa nukke ja ruostunut leikkirekka, joka oli nostettu pylvään päälle.
Päiväkodissa lasten päiväunisängyt olivat tyhjät, vain muutama unikaveri oli jäänyt. Vaikka tiesin, että nämäkin on todennäköisesti aseteltu kuvaajia varten, ei se poistanut sitä faktaa, että täällä lapset ja hoitajat ovat onnettomuuden jälkeisinä päivinä eläneet ihan normaalia elämää. Ja supernopean evakuoinnin yhteydessä kaikki irtonainen on jäänyt paikoilleen. Kunnes ryöstäjät ovat saapuneet kylään.
Minua yllätti, että Tšernobylissä asuu edelleenkin viitisen tuhatta ihmistä. Suurin osa niistä on tehtaan työntekijöitä ja osa vanhoja asukkaita, paluumuuttajia.
Ydinvoimala, reaktori 4
Päiväretkeen kuului lounas ydinvoimalan työntekijöiden ruokalassa. Matkalla sinne pikkubussimme pysähtyi hetkeksi hieman kauemmaksi, jotta näkisimme hyvin koko Tšernobylin voimalan alueen sarkofageineen. Näimme samalla myös rakenteilla olleen reaktori viitosen. Sen rakentaminen jatkui vielä hetken ydinonnettomuuden jälkeen, mutta luonnollisesti lopetettiin, vain kuukausi ydinonnettomuuden jälkeen. Reaktorit 1-3 olivat käynnissä vielä jonkun aikaa onnettomuuden jälkeen, kunnes ne yksitellen ajettiin alas seuraavien vuosien aikana.
Sarkofagi ei ole ihan vielä valmis, mutta on jo reaktorin päällä. Vaikka tiivistäminen on kesken, on sarkofagi laskenut jo paljon alueen säteilytasoa. Ydinvoimalasta ei saa ottaa kuvia kuin tietyistä paikoista; panorama-alueelta ja muistomerkin luota. Muu alue on rauhoitettu työntekijöille.
On laskettu, että työt ydinvoimalalla kestää vielä 50 vuotta, kunnes kaikki radioaktiivinen jäte on saatu siirrettyä väliaikaiseen varastoon. Kukaan ei vielä tiedä, missä ydinjätteen loppusijoituspaikka tulee olemaan. Ainakin niin kauan Tšernobylin alueella on elämää.
Työmaaruokalaan mennessä meitä oli vastaanottamassa lauma pikkuisia koiranpentuja. Ruokalassa saimme tietenkin hyvin ukrainalaisen, laitosmaisen lounaan. Säteilymittarin mukaan oli turvallista syödä, heh!
Kävimme myös ruokkimassa ydinvoimalan jäähdytysaltaan hurjan isoja monneja. Monnit eivät ole säteilyn takia valtavia, vaan ihan luonnollisesti siksi, ettei alueella kalasteta. Oli ne silti jättimäisiä! Ja aika pelottavia kalakammoiselle.
Prypjat / Pripyat / Pripjat
Toinen check-point oli 10 kilometrin turvavyöhykkeellä ja nyt jouduimme pitämään pitkähihaiset vaatteet päällä. Siitäkin huolimatta, että lämmintä oli melkein 30 astetta.
Saavuttiin todella aavemaiseen Prypjatiin (Pripyat englanniksi, Pripjat venäjäksi). Prypjat perustettiin vuonna 1970 läheisen 1977 valmistuvan ydinvoimalan työntekijöille ja heidän perheilleen. Ydinvoimala oli markkinoinnin vetonaula ja sitä kehuttiin maailman turvallisimmaksi ydinvoimalaksi. Kaupungin tunnusmerkkikin oli "atomi". Tšernobylin ydinonnettomuuden sattuessa kaupungissa asui noin 50 000 ihmistä ja se oli kovassa kasvussa.
Prypjatissa ja
hot spoteissa on Tšernobyliä korkeampi säteilytaso ja lukemat on lähempänä 1 mikroSievertiä/h. Red Forestin (
säteilyn takia punaiseksi muuttuneen metsän) lähellä, Pripyat-kyltin vieressä, mittariin tuli jo pitkälle yli 10 mikroSievertiä. Eikä se ollut edes reissun korkein lukema.
Kun saavuttiin umpeen kasvanutta pääväylää pitkin kerrostalolähiöön, meitä vastassa oli kettu. Se oli ihan uskomattoman kaunis eläin. Ja ilmeisen tottunut meihin vierailijoihin, sillä se osasi heti odottaa oppaalta makupalaa.
Prypjatissa onkin eläimet ja kasvit ottaneet alueen valtaansa. Luonto ottaa nyt vallan ihmisiltä.
Olin lukenut muilta bloggaajilta, etteivät kaikki pääse enää uimahalliin sisälle tai kerrostalon katolle. Oltiinkin todella innoissamme, kun meidän retkueemme pääsi näihinkin kohteisiin. Turisteja oli tähän vuodenaikaan vähemmän kuin kesällä ja meidänkin ryhmässä vain vähän osallistujia - ja vielä kaksi opasharjoittelijaa mukana.
Opas nostatti vielä jännitystä kertomalla, että alueella partioi polkupyöräpoliisit ja että näihin rakennuksiin meneminen on ehdottomasti kiellettyä. Veikkaan, että tällä seikalla haluttiin luoda vierailijoille vain lisäfiilistä.
Kerrostalon katolle kiipeäminen
Hylätyn talon katolle kiipeäminen oli yllättävän aavemaista. Säteilytaso oli turvallisella tasolla, mutta oli tarpeen pitää hengityssuojaimia. Ilmassa oli hirveästi pölyä ja hiukkasia. Ehkä asbestiakin. Ilma oli sakeaa.
Hissikuilussa ujelsi ja hissin ovet paukkuivat, kun ilmavirta liikkui onkaloissa. Lasinsirua oli joka paikassa, kaikki irtaimisto oli viety tai hajotettu. Todennäköisesti jokaisessa vessanpöntössä oli ihmispaskaa. Töhryjä ja tägejä seinät täys.
Opas kertoi, että pian evakuoinnin jälkeen saapuivat ryöstöjengit ja putsasivat alueen kaikki talot. Jopa metalliset porraskaiteet oli viety. Tälläkin hetkellä jossakin voi olla hurjasti säteilyä imeneitä huonekaluja, kiertoteitä pitkin koteihin päätyneinä.
Kun ryöstelijät olivat saaneet kyllikseen, talot valtasivat asunnottomat ja ilkityön tekijät. Kaikki on rikottu. Ihmisten kodit tuhottu. Talo, joka oli ennen täynnä elämää, oli nyt hiiren hiljaa.
Hiki virtasi, kun kiipesimme katolle 16. kerroksiseen taloon. Suomessa ei koskaan voisi päästää ihmisiä niin huonossa kunnossa olevaan taloon. Monessa paikassa olisi ollut vaarallista horjahtaa tai ottaa harha-askel. Oli katsottava tarkkaan, mihin astuu. Lattiapinta-ala oli täynnä lasinsirpaleita ja sotkua.
Mutta kun pääsimme ylös, hikiurakka palkittiin. Näkymät oli huikeat. Ydinvoimalan kaareva sarkofagi näkyi uljaana horisontissa. Samoin Venäläinen tikka (Duga Radar System) eli valtava tutkajärjestelmä näkyi korkeana puiden yläpuolella futuristisen näköisenä laitoksena.
Oli ihmeen rauhallista. Mistään ei kuulunut mitään ääniä. Koko seurue oli hämmentynyttä. Tämä oli ehkä vaikuttavin ja mielettömin kokemus pitkiin aikoihin.
Liikuntahalli / Uimahalli
Tännekään ei kaikki ole viime vuosina enää päässeet sortumisvaaran takia. Me pääsimme vilkaisemaan uimahallin sisälle, miltä siellä nyt näyttää. Liikuntahalli on varmasti ollut aikoinaan upea, koko seinän kokoisine ikkunoineen. Nyt siellä oli lattiassa reikiä, ikkunat hajonneet ja maalit rapistuneet. Sai katsoa alleen, ettei mene kenkä läpi lattiasta.
Keskikoulu
Koulu on valtava rakennus umpikorttelissa, jonka sisäpihalla oli voimakas
hot spot. Yllätyin, miten paljon rojua koulussa vielä oli. Ne kaikki ei mitenkään voinut olla lavastettuja, vaan siellä oli hujan hajan opetustauluja, kirjoja hurja määrä, pulpetteja tuolineen... ja yksi huoneellinen kaasunaamareita.
Täälläkin yleisilmettä vallitsi silmitön ilkivalta, mutta tavaraa oli paikalla vielä paljon. Ehkä opetustaulut ja kirjat eivät varkaille kelvanneet.
Huvipuisto, joka ei koskaan ehtinyt avautua
Prypjatin huvipuiston piti avata ovensa vappupäivänä 1986. Vain muutama päivä aiemmin tapahtui ydinonnettomuus, joka muutti suunnitelmat. Edelleen liikkuu huhuja, että huvipuisto avattiin lyhyeksi ajaksi ennen evakuointeja, jotta saataisiin ihmisten huomio pois ydinonnettomuudesta. Tätä ei kuitenkaan ole viranomaisilta vahvistettu, joten spekulointi jatkukoon.
Joka tapauksessa huvipuisto on kaikessa hiljaisuudessaan hyytävä paikka. Tänne kuuluisi lasten riemu ja kiljahdukset.
Huvipuistosta löytyi meidän reissumme voimakkain
hot spot. Koska metalli imee vahvasti säteilyä, säteilymittari pompsahti kaivonkannen lähellä noin 20 mikroSievertiin/h. Siihen ei siis kannattanut jäädä pitkäksi aikaa seisoskelemaan.
Edit: kommenteissa korjattiin, että todennäköisesti kaivossa oleva vesi nostaa säteilytasoa, ei se metalli!
Kiersimme vielä Prypjatin keskustan loput maamerkit. Supermarketin, kulttuurikeskuksen, Prypjatin aikoinaan mahtipontisen bulevardin. Opas näytti valokuvia loistokkaista ajoista, samalla katsoimme ränsistyviä autiotaloja.
Kun olimme valmiit lähtemään, ajoimme pitkin Prypjatin kaupunkibulevardia ja katsoimme Prypjatin kaupungista kertovan propagandavideon; mainosvideon jonka oli tarkoitus houkutella lisää asukkaita ihastuttavaan ja nopeasti kasvavaan Prypjatiin.
Se oli aika pysäyttävää, kun videolla näytettiin samaa pääkatua parhaimmassa kukoistuksessaan, samana keväänä ennen Tšernobylin ydinonnettomuutta. Nyt kaikki oli autiota, rapistunutta, umpeen kasvanutta.
Duga Radar System eli Venäläinen tikka
Koska alkumatkan viivästys sotki koko meidän päivän aikataulun, jouduttiin Duga Radar System käymään läpi puolijuoksulla. Check-pointit menee kiinni tiettyyn aikaan ja meillä oli kiire ehtiä pois. Oli vielä pitkä, kuoppainen matka takaisin Kiovaan.
Betonilaatoista tehdyn, pomppuisan tien jälkeen saavuttiin tutkan luokse. Se olikin vaikuttava näky; tutka on puoli kilometriä leveä ja 160 metriä korkea. Vielä muutaman vuoden tästä saavat vierailijat nauttia, kunnes koko laitos puretaan.
Venäläinen tikka (Duga Radar System) eli tämä valtava venäläinen tutkajärjestelmä näkyi jopa kiipeämämme kerrostalon katolle asti. Järjestelmä on pystyssä enää muutaman vuoden, kunnes se puretaan. Jotkut retkeläiset ovat saaneet kiivetä tutkaan, mutta meillä ei ollut siihen aikaa. Enkä olisi kyllä uskaltanutkaan.
Mitä muuta opimme?
Vaikka oppaan mukaan nyt olikin rauhallinen päivä, nousevat vierailijamäärät mietityttää häntäkin. Viime vuonna Tšernobylissä oli vierailijoita jo 36 000, tänä vuonna luku vähintään tuplataan. Kuinka kauan nousu voi enää jatkua? Miten kävijämäärää säännöstellään ja miten rapistuvat, pian romahtamassa olevat rakennukset enää kestää vierailijoita?
Osan päivän onnistumisesta kuuluu meidän oppaalle, joka oli ihana nuori nainen, tasan vuoden ollut hommissa. Kävi ilmi, että hänen ensimmäisellä opaskeikallaan oli mukana Suomen Euroviisuedustaja Soft Engine -bändin jäseniä.
Opas kertoi myös, että hänellä on säteilyä jatkuvasti mittaava tarkempi mittari (
kuva alla). Koko vuoden aikana hän saa altistua 4 000 mikroSievertille. Vertailun vuoksi: luonnonsäteily maan pinnalla on noin 0,1 - 0,2 mikroSievertiä/h ja lentomatkalla saa kosmista säteilyä noin 4 mikroSievertiä/h. Muutaman tunnin lentomatkalta saa kosmista säteilyä alle 20 mikroSievertiä.
Opas tekee tätä työtä 4-5 päivää viikosta, aika rankka duuni. Omalle elämälle on aikaa vain pari-kolme päivää viikossa ja siihen päälle paljon säteilyä.
Miten Tšernobyliin pääsee?
Helpoiten Tšernobyliin pääsee päivän tai kahden päivän retkelle Kiovasta. Me ostettiin matkamme jo hyvissä ajoin netin kautta
Chernobylwel.come'lta, eikä voida muuta kuin suositella. Hintaan (119e) kuului säteilymittari, hyvät materiaalit, osaava ja innostunut opas, lounas Chernobylin voimalan työmaakanttiinissa ja t-paidat. Kuljetukset sujui mallikkaasti passisekoilusta huolimatta ja opas hoiti homman hienosti kotiin.
Paras aika matkustaa on myöhäinen syksy, talvi ja aikainen kevät. Silloin puissa ei ole lehtiä ja näkyvyys on parempi. Myös turistien määrä on silloin pienimmillään. Toisaalta nyt syyskuussa kävijöitä ei ole enää kesäkausiin verrattaen paljon ja rehottava kasvillisuuskin on mielenkiintoinen.
Kahden päivän retkeen kuuluu myös yöpyminen Tšernobylissä. Se voisi olla erityisen mielenkiintoinen kokemus. Ainoa, mikä meidän päiväretkessä harmittaa on, ettei ehditty pelastusajoneuvojen ja raivauskoneiden hautausmaalle.
Vinkit Tšernobylin päiväretkelle!
- Ota mukaan vessapaperia ja käy vessassa aina, kun mahdollisuus. Vessoja ei ole liian paljon.
- Pese kädet aina ennen ruokailua - ja muista ettet voi napostella ulkona mitään.
- Päivä on pitkä ja tarjolla on vain yksi lounas - ota mukaan syötävää (autossa voi syödä!)
- Älä silitä koiria - ei tiedetä missä hot spoteissa ne ovat pyörineet
- Ota mukaan varavaatteet ja kengät sekä päälle vaatteet, jotka voi tarvittaessa heittää menemään.
- Hyvät kengät! Kävelyä on paljon ja maassa voi olla ihan-mitä-vaan.
- Päiväretki vaatii paljon kävelyä ja kiipeämisiä, vaatii melko hyvää kuntoa.
Kun palasimme takaisin Kiovaan, oli jo pimeä. Oltiin aikataulusta tunnin myöhässä, olimme väsyneitä ja ehkä vähän järkyttyneitä. Silti olemme sitä mieltä, että retki oli ehdottomasti yksi parhaista, mitä olemme tehneet.
Minä muistan vieläkin, kun kuulin Tšernobylin ydinonnettomuudesta. Muistatko sinä? Uskaltaisitko lähteä Tšernobyliin?
Luettavaa Tšernobylistä:
Muita postauksia Ukrainan-matkalta:
