Vaikka Split ei mikään varsinainen rantakohde olekaan, löytyy sieltä yllättävän paljon uimakelpoisia rantoja kohtuullisten matkojen päästä ydinkeskustasta. Me rakastuimme ehkä kuitenkin eniten vanhankaupungin linnoituksen raunioihin ja sen hämyisiin kujiin.
Missä vain kuljimme, oli aina gelato-kioski käden ulottuvilla. Ja melkein mihin vain pystyi pysähtymään olusille, syömään tai viinilasillisille ja tunsi olevansa kuin postikortissa. Ympäri kaupunkia paistatteli Hajduk Split -jalkapallojoukkueen logo suurena. Se oli melkein jokaisen rapistuvan talon tyhjässä seinäpinnassa. Huomattavan paljon oli myös kantaaottavia graffiteja ja tägejä.
Paikalliset ovat niin uskomattoman ystävällisiä, saatiin joka päivä tuntea olomme tervetulleiksi mihin vaan. Olivathan he myös kivalla tavalla uteliaita, aina kyselemässä mistä ollaan ja mihin ollaan menossa. Jokaisella oli antaa joku hyvä suositus. Isommalta lapselta kysyttäessä parasta oli pikkukivien heittely mereen. Molempia riitti, merenrantaa ja pikkukiviä.
Rattaita saatiin kyllä kannella aikuisvoimin ihan urakalla. Jokainen meidän majoitus oli kerroksissa, joten jokaikinen päivä kannettiin niitä ylös ja alas. Kroatiassa ei muutenkaan ole erityisemmin ajateltu esteettömyyttä, joten saatiin kulkiessamme kannella rattailla vähän siellä sun täällä. Auttajia kyllä löytyi aina, jos itsellä oli kädet täynnä. Ei tarvinnut edes kysellä. Ja usein rattaat myös jätettiin uhkarohkeasti vaan johonkin heitteille ja luotettiin siihen että ei niitä kukaan vie. Eikä vienytkään, koskemattomina löydettiin aina samasta paikasta mihin oltiin jätettykin.
Splitin asuntomme oli ihan markkina-alueen kupeessa. Joten kun lähdimme päivän seikkailuihin, menimme aina hevitorin läpi. Meille tulikin tavaksi ostaa heti aamulla mansikoita, hedelmiä ja muita tuoreita matkaeväitä.
Splitissä oltiin siis kolme päivää ja tässä muutamia suositeltavia kohteita, joissa käytiin:
Marjan Hill
Totuttuun tapaan jätettiin matkarattaat Marjan kukkulan alajuoksulle, jonkun ravintolan terassille. Tappi (vauvamme) nostettiin kantoreppuun ja suunnattiin jo heti ensiaskeleiden jälkeen loputtomilta tuntuviin portaisiin. Oli kuuma, vauva iholla ja oman jännityksensä toi myös 3-vuotiaan porraskestävyys. Joutuisiko tässä kantomieheksi myös 15-kiloiselle tyttärellemme?
Ei onneksi tarvinnut moneen otteeseen avittaa kantamalla. Välillä tyttö valitti, että voimat on ihan loppu, mutta juuri silloin tultiin sopivasti välietapille jossa olikin kiva leikkipuisto. Kummasti ne voimat palautuivat, kun pääsi keinumaan ja kiipeilemään. Nousua rytmitti myös muut levähdyspaikat, joista kaikista oli upeat näkymät Splitin kaupunkiin. Tällä kertaa ei kuitenkaan maltettu jäädä rinteen puolivälissä sijaitsevaan ravintolaan, vaikka houkuttelevalta vaikuttikin.
Kun päästiin ihan ylös asti, oli avautuva maisema vaivan arvoinen. Vesipulloja meillä oli onneksi riittävästi mukana, oli sen verran hikistä puuhaa. Mutta kyllä kannatti kiivetä, vaikka päivä oli kuuma ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
Tappi jaksoi nousun ymmärtäväisesti kantorepussaan ja vetäisi niissä pienet päikkäritkin, mutta paluumatkalla sitä alkoi jo hermostuttaa kuumassa pussissa nyhrääminen. Onneksi paluu tapahtui nopeasti. Jännästi askel oli hirveän paljon kevyempi laskeutuessa takaisin, suorastaan hyppelehdittiin portaat alas. Tyttäreltäkään ei kuulunut kertaakaan, että voimat olisivat lopussa.
60 metriä korkea St. Domniusin kellotorni
Koska kiivetään reissuissa aina kaupungin korkeimpaan paikkaan, kiivettiin Marjan Hillin lisäksi tietenkin myös vanhankaupungin St Domniusin kellotorniin. Asiaa sen kummemmin pohtimatta jätimme rattaat tornin juurelle, nakkasimme pienimmän naperon kantoreppuun ja läksimme ylös. Jo heti ekojen rappusten jälkeen tuntui, että se oli virhe. Rappukäytävä oli alkuun ahdas, pimeä ja vaikeakulkuinen. Kun siitä päästiin, edessä oli hyvin huteran oloiset kaiteet ja vähän liian avoimet ja vaarallisenoloiset portaat.
Koska vauva oli mun kyydissä, pelotti että liukastun. Pelotti, että isompi laps yli-innokkaana kiipeilijänä alkaa roikkumaan kaiteissa tai horjahtaa ja tippuu niiden raosta. Nyt tiedän, miltä korkeanpaikankammoisesta tuntuu. Ei juurikaan voitu nauttia henkeasalpaavan upeista maisemista, kun vaan pelotti koko ajan pienten puolesta. Edes siellä ylhäällä en meinannut päästä irti siitä kammottavasta pelontunteesta. 3-vuotias kun osaa olla todella nopealiikkeinen. Onneksi paluumatka meni helpommin ja nopeammin.
Kun päästiin takaisin maahan, meitä nauratti aivan holtittomasti! Minulla oli jalat hapoilla sekä kiipeämisestä että jännittämisestä. Meni pitkään, että se tärinä lakkasi. Jälkikäteen kuvia katsoessa harmitti, ettei kyennyt paremmin nauttimaan näkymistä.
Bene Beach - monipuolinen ranta keskustan ulkopuolella
Lapsille oltiin luvattu myös vedessä läträämistä. Niinpä suunnattiin bussilla nro 12 Marjan-kukkulan toiselle puolelle Bene Beachille, jossa oli myös iso lasten leikkipaikka. Saatiin vinkki asuntomme ystävälliseltä isännältä, joka innokkaasti esitteli Splitin parhaita kohteita. Uimaranta oli kaunis ja rauhallinen, mutta ei varsinainen biitsi. Ranta muodostui kallioista ja betonivaluista, rannan vesi oli kuin muotoillussa altaassa. Bene oli selkeästi paikallisten suosiossa ja ehkäpä parhaat päivänsä jo nähnyt. Kuitenkin viihtyisä ja toimiva edelleen.
Leikkipaikka näytti kauempaa upealta! Jes, vihdoin tyttäremme pääsisi kunnolla leikkimään; kiipeilemään ja keinumaan. Lähempää tarkastellen moni telineistä oli rikki ja loput huonohkossa kunnossa. Näköjään Kroatiassa on tapana, että kerran laitettua ei enää fiksailla. (Samaan ilmiöön nimittäin törmättiin muuallakin reissullamme). Kyllä niissä vekottimissa lapset siltikin innoissaan leikkivät.
Ilmaisten leikkipaikkojen lisäksi siellä oli mm. trampoliinejä, joissa sai pikkurahalla hyppiä sydämensä kyllyydestä. Alueelta löytyivät myös yleiset vessat, mutta ainakin naisten vessa oli aivan ruokottomassa kunnossa.
Uimaan pääsi sekä kahlaamalla että rappusia pitkin suoraan syvempään veteen, useammastakin kohdasta. Vesi oli täysin kirkasta ja maisemat kieltämättä todella upeat! Pohja oli kivikkoinen, mutta ilman uimakenkiäkin pärjäsi kun katsoi mihin astui. Aurinkotuoleja oli ilmeisestikin ilmaiseksi käytössä, ei ainakaan nähty ketään kuka olisi maksuja kerännyt. Varjopaikkoja löytyi luonnostaankin, sillä vesialuetta reunusti vehreä metsikkö. Lapsiperheenä olikin miellyttävä oleilla varjossa uintireissujen välissä.
Rannan yhteydessä oli ravintola, josta tilattiin lähtiessä maukkaat pitsat mukaan. Nimittäin busseja kulki vain 30-40 minuutin välein ja meille tuli tulipalokiire seuraavaan bussiin.
Matkalla nähtiin bussista vieläkin kauniimpi ranta, Kasuni Beach, mutta tällä reissulla ei harmiksemme sinne ehdittykään. Sinne siis olisi päässyt samalla numero 12 bussilla.
Bacvice Beach - Splitin yleinen hiekkaranta
Ei mitenkään erityisen kaunis, mutta todella toimiva ranta lapsiperheelle. Erittäin hitaasti syvenevä ranta, joka oli poikkeuksellisesti vieläpä hiekkaranta. Splitin ainoa laatuaan. Siinä sai juosta aika pitkälle, että pääsi napaa kastelemaan!Rannan perukoilla oli ruohikolla suhteellisen hyväkuntoinen, pieni lasten leikkipaikka. Varjollisia aurinkotuoleja sai vuokrata kohtuulliseen hintaan ja niitä oli paljon. Rannan reunamilla olisi päässyt kyllä nurtsille puidenkin varjoon, mutta satuttiin nyt ottamaan hetken mielijohteesta ihan aurinkotuoli varjoineen. Oltiinpahan lähellä rantaviivaa joten tyttären seuraaminen oli helpompaa.
Vesi oli kyllä kirkasta, mutta vedessä oli ainakin toukokuussa meriheinäroskaa. Ei haitannut meidän pärskyttelyjä. Myös 9-kuinen Tappi rakasti lämpimässä vedessä läträämistä, vaikka yrittikin napata pohjasta hiekkaa syötäväkseen. Oltiin rantsussa melkein 5h, joten sekin kertoo hyvin paljon meidän viihtymisestä.
Rannan yhteydessä toimii useampi ravintola eikä sataman superedulliset ruokakioskitkaan ole kaukana. Palvelut pelasivat ihan hyvin, vaikka osa ruoka- ja jätskikojuista olivat vielä toukokuussa kiinni. Vaikka rannalla oli vilskettä, oli siellä kuitenkin hyvin tilaa. Voin vain kuvitella, miten ääriään myöten turvoksissa ranta on sesonkiaikaan...
Kiireetön käyskentely
Sykähdyttäviä hetkiä koimme myös muualla kuin yläilmoissa ja rannoilla: päämäärätön haahuilu tunnelmallisilla kaduilla ja kujilla, sen vilkkailla aukioilla ja uudenkarhean Riva-kävelykadun vilinässä katsellen sataman liikennettä. Paljon uutta ja vanhaa rinnakkain. Pysähtyminen kahville tai olusille markkinaostosten jälkeen, kun taas se tinkiminen oli niin tuskaista jäyhälle suomalaiselle. Leikkipaikkojen etsiminen ja niihin aina pettyminen. Jokaisen nurkan takana kuitenkin oli jotain mielenkiintoista.Ruoka oli herkullista, joskaan ravintoloissa ei mitenkään erityisen edullista - toki sijainnista riippuen. Ravintoloissa muuten kävi yllättävän harvoin kortti, vaan jouduimme pääsääntöisesti kaivamaan riihikuivaa. Parasta ruokaa söimme edullisissa katuravintoloista, joita oli aina useampi rivissä ja niillä yleensä yhteiset terassipöydät. Yhdestä paikasta ostettiin ruokaa, toisesta vähän lisää ja kolmannesta kojusta juomat. Istumapaikat sai valita itse.
Yöelämää emme kokeneet, vaan nautimme lämpimistä ja pimeistä öistä omalla parvekkeella lasten nukahdettua. Viimeisenä iltana meillä oli Jadrolinijan lauttaliput Hvar-saarelle. Siitä ja Trogirista siis seuraavalla kerralla!
Lue lisää Kroatian reissusta:
- Kroatian Split äkkilähtönä
- Hvar - kaunis ja houkutteleva Kroatian saari
- Trogir - pysähdys viehättävään pikkukaupunkiin
- Kroatian Hvar-saarella autoilu lasten kanssa
