sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Belfastin turistibussit - kannattaako vaivautua?

Joskus sitä on reissussa niin väsähtänyt ja vässykkä, että parhaimmillaankin pystyy vain istumaan turistibussin (hop on hop off) kyydissä. Näin kävi meille viime vuoden kesäkuisella reissulla.

Nyt täytyy heti kärkeen sanoa, että meidän Belfastiin (ja Dubliniin) tutustuminen olisi varmasti ollut vähän toisenlainen, jos lapset olisi olleet isompia tai pienempi olisi ollut ihan pikkuvauva. Reissu-uupumusta oli hieman ilmassa ja kolea sää ei ihan kamalasti houkutellut seikkailemaan 10-kuisen ja 3-vuotiaan lapsen kanssa.

Belfastin nähtävyydet ja Belfast lasten kanssa


Oltiin nimittäin väsyneempiä kuin koskaan. Vauva ei meinannut millään jaksaa istua rattaissa vaikka kuinka oltaisiin pysytty liikkeessä. Vaikka Tytär jaksoi yllättävän hyvin kävellä 3-vuotiaaksi, ei hän ihan mahdottomia matkoja kuitenkaan pysynyt nahkoissaan, vaan vaati välillä omia leikkejä ja toisaalta lepoa.

Niinpä turistibussit oli erittäin hyvä kompromissi. Lapset tykkäili sellaisen kyydistä jo Dublinissajoten se oli helppo valinta myös Belfastissa. Vanhemmat näkee paikkoja ja lapset saa vaikka torkkua.

Ja niin muuten torkkuivatkin.

Nukkuivat välillä bussissa niin hyvin, että meillä jäi muutama paikka välistä, mihin oltaisiin haluttu jäädä katselemaan enemmän. Ei raaskittu herättää, kun kaupunkipäivät voi pienille olla kuitenkin melko raskaita. Lepo tekee hyvää, niin jaksavat taas enemmän.

Belfastin nähtävyydet ja Belfast lasten kanssa

Mistä turistibussilippuja saa? 

Kaduilla parveili turistibussien myyjiä joiden kanssa mentiin sitten ostamaan liput. Käteisellä olisi saanut saman tien, mutta koska maksettiin kortilla, mentiin myyjän kanssa lähimpään myyntipisteeseen. Myyjiä ei tosiaan tarvitse haeskella, niitä on joka puolella.

Me valittiin täysin sattumalta Belfast City Sightseeing -yhtiö ja oltiin siihen ihan tyytyväisiä. Päivälippu maksaa (kesäkuussa 2017) 12,5 puntaa = 14 euroa. Kesäisin päivälipun hintaan kuuluu perus nähtävyyksien lisäksi myös toinen reitti, linnakierros.

Belfastin nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa
Kartta kokonaisuudessaan tästä linkistä: Belfast CitySightseeing
Kuten jo kartasta näkee, reitit kattaa aika valtavan osan koko Belfastin alueesta. Ja siitä me tykättiinkin, että nyt pääsisi näkemään vähän muutakin, kuin mitä näkee kaupungilla kävellessä.

Lippu on voimassa kaksi päivää, joten kierrokset voi myös jakaa eri päiville. Me ahkeroitiin molemmat saman päivän aikana.

Belfastin nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa

BELFASTIN KAUPUNKIKIERROS

Tähän kaupunkikierrokseen lapset eivät juuri osallistuneet. Tappi nukkui mun sylissä ja Tytär uuvahti omalle penkilleen.

Me katseltiin maisemia ja jäädyttiin viimassa. Ei enää uskallettu vaihtaa paikkoja, ettei lapset herää vihaisina kuin ampiaiset. Niinpä kuunneltiin selostusta ja nautiskeltiin näkymistä - kylmyydestä hytisten.

Kierros esittelee tietenkin ensimmäisenä kaikki Titanic-nähtävyydet. On Titanicin telakkaa ja valtavaa vierailukeskustajoka on tehty muistuttamaan Titanicin neljään ilmansuuntaan sojottavaa keulaa (kuva toinen alla).

Belfastin nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa
Belfastin nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Titanic

Belfastin nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa
Titanicin jälkeen pyörähdimme Parlamenttitalon (eli Stormont Buildingsluona (kuva alla). Jotenkin hassua, kun se on niin kaukana Belfastin keskustasta, keskellä-ei-mitään. Stormontissa on aikanaan ollut Pohjois-Irlannin parlamentin ja hallituksen istuin, mutta vakoiluskandaalien takia Pohjois-Irlantia on hallittu viime vuodet Lontoosta käsin.

Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Parlamenttitalo, Stormont estate

Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Stormont Estate Parlamenttitalo



Pahamaineiset kaupunginosat Falls ja Shankill länsi-Belfastissa kiinnosti meitä kuitenkin kaikista eniten. Siellä on poliittisten kannanottojen näyttämö ja edelleen levotonta aluetta - ainakin hämärän jälkeen. Muraalit ovat kuitenkin upeita ja varsinkin The Peace Wall mielenkiintoinen.

Meidän oli aikomus hypätä täällä pois bussista ja jäädä tutkimaan paikkoja, mutta kuten alussa kerroin... meidän lapset nukkuivat reissuväsymystään. Hetken mietittiin, mitä tehdään, mutta annettiin heidän nyt levätä.

Onneksi oltiin kylmyydestä huolimatta siellä yläkannella, sieltä oli hyvät näkymät kaupunginosaan ja muraaleihin. Pelkästään näiden takia kannattaa tulla Belfastiin ja ottaa vaikka sitten hop on hop off -bussi, jos ei muuta keksi.

Alueen tunnelmaan pääsee hyvin käsiksi lukemalla toisen bloggaajan kokemuksia:

Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Muraalit ja the peace wall
Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Muraalit ja the peace wall
Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Muraalit ja the peace wall

Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Muraalit ja the peace wall
Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Muraalit ja the peace wall
Tauko

Koska kaupunkimatkailussa saattaa verensokerit heitellä ja uupumus välillä iskeä, kannattaa sopivaan rakoon sisällyttää pientä hemmottelua ja lahjontaa.

Niinpä mekin piipahdettiin bussiajeluiden välillä kaupungilla välipalalla ja shoppaamassa. Onneksemme Disney Storessa oli hyvät alennusmyynnit (50-70%) joten Tyttären kanssa paineltiin uhkarohkeina läpi tungoksen. Saaliiksi tuli Frozen-koruja, Elsa-mekko ja Elsa-nukke.

Käytiin myös yhdessä matkamuistomyymälässä, josta ei ostettu mitään mutta Tytär hajotti yhden

lumisadepallon... hups. Kerrottiin kyllä myyjille ja tarjouduttiin maksamaan, muttei tarvinnut. Tätä häsläämistä se vaan oli koko ajan, koitapa siinä rentoutua! Äkkiä takaisin turistibussiin turvaan.

(Ja Elsa-nukke muuten hävisi jossain vaiheessa matkalla Dublinista Helsinkiin. Ei ollut pitkäkestoinen ilo sekään.)



BELFASTIN LINNAKIERROS

Tämä kiertue oli viime vuonna vain kerran päivässä, klo 14 lähtö. Siihen haluttiin! Ja päästiin. Tämä matka reissattiin ihan tavallisella bussilla ja kesto oli noin 2,5 tuntia. Näköjään tänä vuonna kierroksia on kolme kertaa päivässä, joten vaihtoehtoja on enemmän.

Tällä kierroksella olisi ollut mahdollista päästä myös Belfast Zoo -eläintarhaan, mutta me skipattiin se.

Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa - hop on hop off ja citysightseeing

Belfast Castle

Belfast Castle on ihan komea linna kukkulalla, josta on kauniit näköalat sekä kaupungille että merelle. Kuulemma kirkkaana päivänä näkyisi Skotlantiin asti, mutta me ei kyllä nähty. Pyörittiin pihalla ja minun pyöriminen lähinnä tarkoitti vauvan nukuttamista kantoreppuun.

Aikaa Belfastin linnalle oli mielestäni liikaa, oltaisiinkohan oltu jopa kolme varttia. Sisälle pääsi pariin huoneeseen tutustumaan, mutta me käytiin vain ovella kuikkimassa. Muuten ihasteltiin vain kauniita maisemia ja kukkaistutuksia, ehkä hieman myös pitkästyttiin.

Lähellä, mutta kuitenkin tähän hätään liian pitkän kävelymatkan päässä, olisi ollut iso leikkipuisto. Ja mehän nähtiin se vasta poistuessamme Belfastin linnasta.

Belfastin linna viralliset sivut

Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Belfastin linna
Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Belfastin linna
Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Belfastin linna
Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Belfastin linna
Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Belfastin linna

Carrickfergus Castle, Town & Marina
Carrickfergus on noin puolen tunnin ajomatkan päässä Belfastin keskustasta. Tämä linna on seissyt paikallaan sellaiset 800 vuotta ja olisi ollut kuin aikamatka keskiaikaan. Näin meille kerrottiin. Mutta lopulta ihastelimme linnaa vain ulkoa, sillä...

Belfast Castlen jälkeen hypättiin ensimmäisille penkeille, ajattelemattomuuttamme juuri matkapahoinvoinnista ajoittain kärsivä Tytär kuskin taakse istumaan. Bussissa oli melko kuuma, kuskin takana umpinainen seinä ja Tytär uppoutui tutkimaan uusia ostoksiaan. Kierreltiin mutkikkaita teitä ja yhtäkkiä myös Tytär alkaa kiemurtelemaan.

Otetaan Tytär mun viereen, kun tajutaan, että sillä on paha olo. Salamana tyhjennetään Disney Storen muovikassi. Bussi kaartaa just Carrickfergusin linnan pihaan, kun Tytär antaa ylen. Hädissään sopertaa muovipussin päältä, että miten ostokset! Jäikö pussiin ostokset!?

Pussin pohjassa on tietenkin reikä... Voi perhana. Mutta ta-daa! Meillä on iso paketillinen wetwipesejä ja kaikki järjestyy. Kuski ja matkaopas ovat molemmat ymmärtäväisiä ja yrittävät auttaa meitä parhaansa mukaan.

Carrickfergusin linnaan ei edes jakseta mennä sisälle, vaan jäädään hengittelemään raikasta ulkoilmaa ja haukataan pientä välipalaa. Meri-ilma tekee koko porukalle ihan hyvää ja onhan noita linnoja jo nähty. Marina on ihan idyllinen paikka sekin.


Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Belfastin linnat, Carrickfergus
Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Belfastin linnat, Carrickfergus
Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Belfastin linnat, Carrickfergus
Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Belfastin linnat, Carrickfergus

Kannattiko vaivautua turistibusseihin?

Belfastin keskusta-alue on helposti käveltävissä läpi ja nähtävyyksiä ei paljon ole. Siksi turistibussikierrokset olivat erittäin hyvä lisä kaupunkiin tutustumisessa. Meistä Belfast on erittäin mielenkiintoinen kaupunki ja tykättiin siitä yllättävänkin paljon. Varsinkin näin pienten lasten kanssa kierrokset oli helppoja ja silti näki paljon, parhaimmillaan kuuli opastustakin. Ja näillä retkillä näki myös hieman enemmän Pohjois-Irlantia; merta ja maaseutua.

Oli myös mielenkiintoista olla Iso-Britannian mailla Pohjois-Irlannissa, kun käynnissä oli Brexit-äänestys. Suurimmassa osassa lyhtypylväistä huudettiin VOTE LEAVE! Puoltavaa markkinointia ei ollut nähtävillä läheskään yhtä paljon.

Lähtöpäivän aamuna avattiin heti ensimmäisenä televisio ja tyrmistyttiin täysin tuomiosta: Britit eroaisivat EU:sta
Olimme sattumalta osa maailmanhistoriaa.

Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Muraalit ja the peace wall



Selviydyttiin muuten kahden yön reissusta ilman yhtään puntia. Kaikkialle kävi kortti ja varmaan tiukan paikan tullen olisi kelvannut eurotkin. Ainoastaan linnakierroksen oppaalle olisi haluttu antaa tippiä, hän oli reipasotteinen ja hauskasti tarinoiva opas.

Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt ottaa riski ja lähteä uhmaamaan sinne Giant's Causewaylle. Retkiä sinne saa edullisesti Belfastista parilla kympillä (esim Get Your Guide Belfast) ja siihen sisältyy muitakin kohteita.

Mutta pitää aina antaa armoa itselleenkin, varsinkin vauva-aikana. Ei vaan aina ihmeisiin pysty. Joskus jo tavallisesta päivästä selviäminen on ihme. Saati sitten reissuolosuhteissa. Ja meillä oli väsymyksestä huolimatta oikein ihana loma matka Irlantiin.

Lue lisää:
Belfast Wikipediassa
Pohjois-Irlanti Wikipediassa

Voisin vielä keskustan nähtävyyksistä yrittää saada postauksen aikaiseksi. Ainakin siellä oli paljon mielenkiintoisia muraaleja. En ihan lähiviikoille lupaa, mutta jospa kuitenkin tämän vuoden puolella!

Aiempia Irlanti/Pohjois-Irlanti -juttuja:

Junalla Dublinista Belfastiin ja takaisin
Kommelluksia Dublinissa - kun perheloman majoitusvalinta ei mene ihan nappiin
Kaupunkilomalla lasten kanssa - ja vinkit kuinka siitä selviää.

Belfast nähtävyydet turistibussista ja Belfast lasten kanssa / Muraalit ja the Peace wall

Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista


ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017