Lähdin perjantaina niin rentona matkaan, etten katsonut etukäteen edes bussiaikatauluja. Aurinko paistoi ja pieni kutkutus kihersi mahanpohjassa. Mutta se iso möykkyjännitys loisti poissaolollaan! Olo oli vain toiveikas, odotin matkaa niin paljon. Olin nimittäin todella väsynyt. Kroppa jumitti ja pää se vasta jumittikin!
Lentokentällä join Sol-oluen ja päivitin Instagramin. Vähän kirjoittelin fiiliksiä. Latasin puhelinta. Odottelin.
Norwegian oli kuulutuksen mukaan täynnä ja isoimpia laukkuja pyydettiin antamaan maksutta ruumaan. Annoin oman (Miamista ostetun, vasta Berliinissä käyneen) cabinlaukkuni. Koska olin yksin liikenteessä, ei ollut väliksi vaikka joutuisin perillä hetken odottelemaan laukkua.
Lentomatka meni nopeasti, eihän siinä ehtinyt kuin katsoa maisemia ja lukea kirjaa. Koneen peräosa oli puolityhjä ja sain itselleni kokonaisen penkkirivin. Että niin täynnä se lento sitten oli. Nautiskelin ikkunapaikasta, sillä perheen kanssa matkustettaessa se on Tyttären paikka. Jossain kaukana itki vauva. Toisin, kuin ehkä joku muu, minä en häiriinny lapsista vaikka matkustan kerrankin ilman lapsia.
Hymyilin koko matkan hotellille.
MAJOITUS CABINN SCANDINAVIA
Majapaikkani oli Cabinn Scandinavia, hieman ydinkeskustan ulkopuolella oleva budjettihotelli. Metrolla pääsi suoraan lentokentältä samoille kulmille. Hotelli oli kuin ruotsinlaiva kuivalla maalla: pitkiä hyttikäytäviä, sokkeloiset tilat ja huoneet kuin laivan pikkuruisia hyttejä kerrossänkyineen. Cabinn on siis hotelli, mutta hyvin hostellimainen. Kelpasi kuitenkin minulle!
Sitten tuli ensimmäisen kerran ongelmia. Tanskassa oli perjantaina 12.5. Store Bededag (suuri rukouspäivä) ja kaikki kaupat olivat kiinni. Olin tietenkin piheyksissäni jättänyt lentokoneessa syömättä, mutta en jaksaisi enää ravintolaankaan syömään, oli jo hyvin myöhäinen ilta. Piti siis etsiä lähistöltä vielä joku auki oleva noutoruokapaikka.
Huoneessani haisi todella oudolle, myös respan mielestä. Ehkä siellä oli tupakoitukin, mutta haju oli ennemminkin jotenkin... kemikaalimainen? Kävin hakemassa noutoruokaa ja palatessani sain onneksi vaihtaa huonetta. Kun menin hakemaan tavaroitani huoneestani, tuntui että haju oli entistä pistävämpi! Uusi huoneeni oli muuten identtinen, vain haju puuttui. Nukuin yöni sikeästi, vaikka nukahtaessani ympäristöstä kuului ääniä.
Hotellin aamupala oli ihan hyvä ja monipuolinen. Isot plussapisteet aamupalasuklaasta! Ketkä minut tuntevat, tietää että minulla on aamuisin päivän isoin nälkä. Tukevan aamupalan ansiosta lounasnälkä ei tule liian aikaisin. Nautiskelin aamiaista kohtuuttoman pitkään.
YKSIN KÖÖPENHAMINASSA
Vaikka sekä metroasema että pyöränvuokrausliike oli ihan naapurissa, päätin lähteä liikkeelle kävellen. Katsoin, että etukäteen suunnittelemani reitin varrella oli melko paljon nähtävää eikä minulla ollut kiire mihinkään.
Kööpenhamina onkin todella helppo navigoitava! Edes minä, suuntavaistoton häseltäjä, en eksynyt kertaakaan. Eikä karttaa tarvinnut pitää kädessä, vaan pystyin suunnistamaan ilman jatkuvaa kartan vilkuilua. Etäisyydetkin olivat sen verran lyhyitä, etten lopulta mitään kulkuvälineitä tarvinnutkaan.
Pyörä toki olisi ollut näppärä, mutta koin sen jotenkin liian nopeaksi kulkuvälineeksi. Halusin kävellä ja fiilistellä. Edetä hitaasti. Nautiskella.
Vaikka jälkikäteen huomasinkin, että olin liian ahne. Istuskelin kahviloissa ja terasseilla tosi vähän! Ja ensimmäisenä päivänä etenin innoissani liian nopeasti, liian paljon. Jalat olivat aivan poikki illalla, enkä jaksanut muuta kuin katsoa Euroviisuja. Aurinkoisessa Kööpenhaminassa oli vaan niin hyvä olla ja mennä.
MITÄ TEIN JA MITÄ JÄTIN TEKEMÄTTÄ?
Luulin etukäteen, että päätösten teko olisi jotenkin hankalaa yksin. En tiedä mistä ihmeestä olin saanut sellaisen päähäni. Helppoahan se oli, kun oli vain yksi matkaaja! Olin laatinut etukäteen noin-suunnitelman, jota toteutin löyhästi. Muutin suunnitelmaa matkan varrella ja menin täysin fiiliksen mukaan.
Esimerkiksi olin etukäteen ajatellut, että käyn ainakin Tivolissa ja kanavaristeilyllä. No, molemmat jätin tekemättä. Tivolin vierestä kuljin ja kurkin aidanraosta sisään, jolloin tuli ihan pähkähullu tunne: haluan tulla tänne vasta koko perheen kanssa! Tivoli näytti todella hauskalle ja niin kauniille! Näin jo mielessäni Tapin leikkivän pienemmille lapsille tarkoitetuissa leikkipaikoissa ja Tyttären niissä vähän hurjemmissa laitteissa.
Tivolin sijaan talsin suoraan viereiseen Glyptoteekkiin, joka tosin oli suunnitelmissa alun perinkin. Se oli henkeäsalpaava! Aluksi ärsytti, kun laukku oli pakko jättää säilöön, mutta oikeastaan oli kiva kulkea ilman kassia. Sain kantaa sitä säkkiä ihan tarpeeksi viikonlopun aikana. Yleensä en jaksa museosäätämistä perhereissuilla ja parisuhdematkoillakin tulee tehtyä ennemmin yhteisiä juttuja. Nyt sain täysin kiireettömästi nautiskella taiteesta!
Olin lukenut Tasty Travellissimo -blogista Kööpenhaminan näköalatorneista. Päätin kiivetä niihin kaikkiin! Ja myös kiipesin. Ollessani matkalla Christianshavniin ja siellä sijaitsevaan kirkontorniin, minun oli pakko hihkaista ääneen JES! Olin vaan niin innoissani ja samalla pelkäsin. Uskaltaisinko? Kyllä uskalsin, mutta palatessani takaisin maan tasalle, olisin kaivannut kaveria. Ensimmäistä ja ainoaa kertaa koko reissulla kaipasin matkakumppania, jonka kanssa jakaa tämä kokemus.
Kävelin lopulta molemmat päivät.
Tungeksin Nyhavnissa, vaelsin Christianiassa. Kävelin Pienelle Merenneidolle toteamaan, ettei se nyt niiiin pieni ole. Pääsin jotenkin zenmäiseen olotilaan kävellessä ja halusin jatkaa niin toisenkin päivän. Joku toinen kerta pyöräilen kuten paikalliset, mutta nyt halusin kävellä. Ja yksinmatkailussa on se
Olisin jopa ehkä tarvinnut vielä yhden päivän. En kerennyt tekemään puoliakaan "omista jutuista" mitä olin ajatellut reissun aikana tehdä. Luulin, että olisin paljon enemmän homehtunut huoneessani. Ajattelin esimerkiksi, että olisin ehtinyt kirjoittamaan blogia! No, en ehtinyt.
SATUNNAISIA AJATUKSIA YKSINMATKAILUSTA
Oivalsin, että tykkään tästä hitaasta tavasta tutustua kaupunkiin. Näen enemmän, havainnoin enemmän. Ehdin kuvata ja ajatella. Teen istumatyötä, joten senkin puolesta tuntui kivalle olla liikkeessä. Ensimmäisenä päivänä etenin liian nopeasti, mutta toisena päivänä osasin jo paremmin hidastella ja poukkoilla.
En pelännyt kertaakaan. Tai siis jos ei lasketa sitä kiipeämistä kirkontorniin. En tuntenut itseäni kertaakaan yksinäiseksi.
Tein vain itselleni mieluisia asioita, minkä takia podin vain yhdestä asiasta epämukavuusoloa ja ahdistusta. Tämä epämukavuus tuli selfieistä. Olen niin ankea ottamaan itsestäni kuvia, mutta ihan tietoisesti harjoittelin sitä. Ja tunsin oloni koko ajan tyhmäksi. Muutaman kerran joku turisti tarjoutui ottamaan minusta kuvaa, mutta minä pölvästi kieltäydyin! Miksi?
Ruokailuja jänskäsin etukäteen, mutta en jaksanut käydä kertaakaan illallisella. Löysin kerran kivan kahvilan ja söin kolme pientä smørrebrödiä. Nautiskelin niistä ja tunnelmasta reilun tunnin verran. Olkoon se myöhäinen lounas minun kokemukseni yksinäisestä ravintolaruokailusta. Muuten olin niin kiireinen katujen tallaaja, että koko syöminen meinasi unohtua.
MATKAILENKO YKSIN MYÖS JATKOSSA?
Kyllä, haluan lähteä uudelleen yksinmatkalle! Ehkä tämä voisi olla jokavuotinen, keväinen perinne? Jo tämä yksi viikonloppu piristi minua ihan hirveän paljon. Yllätyin, miten paljon tykkään olla yksin. Ehkä elämäntilanne oli tässä myös ratkaiseva tekijä, en tiedä olisinko aiempina vuosina kaivannut näin tosissani yksinoloa.
Ja miten ihanaa oli palata kotiin, kun mies oli lasten kanssa vastassa. Lapset hyppäsivät kaulaani ja alkoivat välittömästi sen jälkeen kinastelemaan, kumpi saisi kuljettaa neljällä pyörällä kulkevaa cabinlaukkuani. On ne mussukoita.
Mies oli järjestänyt pienet äitienpäiväjuhlinnat kotiin, vaikka kello olikin aika paljon. Pöydässä odotti kukkia ja kakku, sekä noin kymmenen Tyttären taiteilemaa äitienpäiväkorttia. Olin kotona, olin onnellinen.
Viimeiseksi haluaisin kiittää ihan hurjasti tsempeistä, te kaikki minua opastaneet yksinmatkaajat. Ilman teidän kokemuksia ja kannustusta matkallelähtö olisi varmasti venynyt pitemmälle ja ehkä unohtunut kokonaan. Kaunis, nöyrä kiitos, sillä tämä matka teki minulle hyvää!
Nämä voisi kiinnostaa Lähinnä Kauempana -arkistosta:
Ensimmäistä kertaa yksin matkoille?
Lomalla ilman lapsia - parisuhdematka Ateenaan
Kööpenhaminan kolme erilaista näköalapaikkaa
tai blogikavereilta:
Kööpenhamina-opas // Muru Mou
Ensikertalaisen Dublin // Toisiin maisemiin - kokemuksia yksinmatkustamisesta
Yksin matkalla - niin ihanaa, niin kamalaa // Kerran poistuin Kotoa
Kuulostaako nämä ajatukset tutuilta? Mitkä ovat sinun tarpeesi tai toiveesi yksinmatkalle? Vai onko se juttusi ollenkaan?
