Rooma, tuo kaikkien romantikkojen, nautiskelijoiden ja historian rakastajien unelmakohde. Kaikki tiet vievät Roomaan ja ihan kaikki myös rakastavat Roomaa.
Mutta entäs, jos Roomaan ei rakastukaan?
En ollut aiemmin käynyt Roomassa. Italiasta tuttuja oli ennestään vain Trieste ja Venetsia - ja nekin yli kuuden vuoden takaa. Trieste jäi yhden yön kokemuksella hieman etäiseksi, mutta vastoin ennakkoluuloja - Venetsiaan rakastuin. Sen jälkeen Italia on kaikessa tässä matkailuhuumassa jotenkin unohtunut.
Kunnes sitten heräsin siihen faktaan, etten ole käynyt Roomassa. Kaikkihan ovat käyneet Roomassa! Sehän kuuluu lähestulkoon yleissivistykseen!
Sitten tulee Norwegianin alet ja muutaman minuutin mietinnällä ostetaan koko perheelle lentoliput tälle syksylle. Elämässä on koko syksyn kaikenlaista hässäkkää. Sen lisäksi vielä monta muutakin reissua samalle syksylle. Niinpä Roomaan valmistautuminen jäi hieman vajaalle.
Vaikka lasten kanssa reissatessa on tottunut kaikenlaiseen sählinkiin, on se silti aina yhtä musertavaa.
Tällä kertaa saavuttiin Rooman lentokentälle ihan ajallaan, mutta ruumaan annettuja rattaita ei näy missään. Odoteltiin ja odoteltiin, lapset onneksi leikkivät iloisina kentän leikkipaikassa.
Lopulta hoksattiin, että rattaat on erillisessä aulassa vähän kauempana, johon toimitetaan ylisuuret ja erikoiskokoiset matkatavarat. Kuten meidän rattaat. Kröhöm.
Rooman majoituksemme oli ihan Vatikaanin vieressä, väärällä puolella Trastevereen nähden. Mutta lähellä oli metroasema, joten kulkuyhteydet olivat hyvät - paitsi rattailla.
Kaikilla metroasemilla ei ollut hissejä. Tai jos oli, niitä ei löydetty tai hissi oli epäkunnossa. No, kaksi tervettä aikuista kantaa rattaat helposti. Mutta kyllä se välillä silti otti päähän. Busseihin ja juniinkin oli hankala nousta, sillä rattaat saattoi joutua laittamaan kokonaan kasaan, että mahduttiin ovista sisään. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että kaikki kulkuvälineet olivat aina ihan täynnä?
Mukulakivien takia vaihdettiin Britax B-Agile -matkarattaisiimme maastorenkaat. Ajateltiin, että sillä tavalla ei tarvitse kiroilla kääntyvien pikkupyörien kanssa mukulakivikatuja kyntäessämme. Hyvä ajatus, mutta väärin meni. Isojen etupyörien avulla matkarattaat olivat kaikkea muuta, kuin näppärät.
Rooma on rakennettu seitsemälle kukkulalle, joten kantamista piisasi muallakin, kuin metroasemilla. Mehän ei näköalapaikkoja jätetä väliin, joten alla oleva näky oli hyvin tuttu.
Yllätyin, miten paljon turisteja on Roomassa vielä lokakuussakin. Millaistahan mahtaa olla heinä-elokuussa, kun turisteja on valtavasti ja kuumuus pitkälle yli 30 astetta? Terveiset päiväntasaajalta -blogissa ratkaisivat tilanteen kiertämällä nähtävyydet hyviin varhain aamulla. Aamuvirkuille hyvä vinkki!
Minäkin piipahdin Vatikaanissa heti herättyäni ja se kannatti. Pääsin heittämällä sisään niin Pietarin kirkkoon kuin sen kupoliinkin. Kotimatkalla vastassa oli valtavat jonot. Tästä reissusta voisin kirjoittaa erikseen myöhemmin.
Mietin ankarasti, että miksi olo oli hieman enemmän pettynyt, kuin innostunut. Siis olihan Roomassa paljon vaikuttavaa: sehän oli kuin kävelisi ulkoilmamuseossa. Kaikkialla oli nähtävää! Oli raunioita, näköalapaikkoja, historiallisia monumentteja... Hämmentävän paljon upeutta.
Ehkä Roomassa olisi pitänyt käydä vuosikausia sitten. Kaikkien näiden vuosien aikana rakkaustarinoiden kuuntelemisten myötä omat odotukseni nousivat pilviin. Eihän Roomaan voi olla rakastumatta?! Mutta miksi minä en sitten tunne edes ihastusta?
Ehkä Roomassa olisi pitänyt käydä ilman lapsia. Jonkun nautiskelijan kanssa, jonka kanssa olisin kierrellyt museoissa, nähtävyyksissä sekä syöneet, juoneet, tanssineet piazzoilla. Lasten kanssa kaupunkilomailu on mukavaa, mutta ajoittain hyvin raskasta.
Olin unohtanut, miten kuormittavaa suurkaupungin syke voi olla - varsinkin lapsiperheelle. Kun isompi lapsi ei jaksaisi enää kävellä, mutta pienempi lapsi nukkuu juuri rattaissa. Kun sekunnissa iskee valtava nälkäkiukku, eikä varteenotettavaa ruokapaikkaa näy missään. Kun lapselle iskee se isompi hätä ja pitäisi löytää siisti vessa. Huom. kannattaa pitää vessapaperia / wet wipeseja mukana.
Ehkä Roomassa olisi pitänyt käydä joskus, kun elämässä olisi hieman tasaisempi ajanjakso menossa. Nyt minulla oli uuvuttavin syksy miesmuistiin. Oli työelämässä kiirettä, oli matkoja, oli menoja. Tätä syksyä on valitettavasti siivittänyt stressi. Meteli ja suurkaupungin rasittavuus eivät nyt johdatelleet palautumiseen. Vaikken yleensä vapaa-ajalla murehdi asioita, nyt mielessä pyöri kesken olevat prosessit.
Rooma oli järkyttävän äänekäs. Liikenteen meteli ylsi pitkälle, hälytysajoneuvojen ulina kuului ympäri vuorokauden ja moottoriajoneuvoja oli joka puolella. Toki, tämä kaikki kuuluu suurkaupunkiin, mutta nyt se tuntui olevan mun psyykelle liikaa. Onneksi puistoista ja Trasteveresta löydettiin rauhallisempaa ympäristöä.
Mies on käynyt parikymmentä vuotta sitten aiemmin Roomassa, eikä pitänyt kaupungista ollenkaan. Ehkä osansa teki myös matkaseuruetta kohdanneet ryöstöt ja taskuvarkaudet. Tällä kertaa ei ollut havaintoja näpistyksistä tai edes näpistysyrityksistä. Ilmeistä oli kuitenkin luettavissa, ettei Rooma vielä tälläkään kerralla tehnyt hänelle positiivista vaikutusta.
Harmittaa, että tästä tuli vähän tällainen itkuvirsi, sillä ei Rooma missään nimessä pelkkää kärsimystä ollut. Ja mikä parasta, lapsethan tykkäsivät! Päiväkodissa kaikki kaverit saivat kuulla, että Roomassa syötiin jätskiä joka päivä!
Ruoka oli pelotteluista huolimatta yllättävän hyvää. Varsinkin pienistä katupizzerioista sai maittavaa levypizzaa, joka hinnoiteltiin painon mukaan. Otettiin aina useampaa makua lautaselle, jotta voitiin maistella monenlaista. Lapset söivät pelkkää pitsapohjaa... nirsouden huipentuma! Vaikka Roomassa ruokaileminen oli selvästikin odotuksia kalliimpaa, selviytyi siitä halutessaan myös edullisesti.
Oli muuten aika kiva istua Espanjalaisilla portailla ja mutustaa herkkupitsoja, samalla katsellen ihmisvilinää. (No, siihen asti oli kivaa, kunnes lapset alkoivat hyppimään portailla ja sai pelätä milloin jonkun kallo halkeaa...)
Tytärtä ja minua ilahdutti suuresti (ainakin) metroasemien läheisyydessä olevat vesipisteet. Niissä sai ilmaiseksi täyttää oman juomapullonsa joko tavallisella tai hiilihapotetulla vedellä. Tytär oli riemuissaan, kun täytimme taas kerran juomapullon "vissyllä".
Fontana di Trevi oli täynnä turisteja, mutta mahduttiin Tyttären kanssa menemään ihan eteen. Tämä nähtävyys oli kuuluisuudestaan huolimatta hyvin vaikuttava. Oli hauska katsoa turisteja, kun he kuvasivat toisiaan heittämässä kolikoita lähteeseen. Oli lauantai, paikalla oli myös hääpareja ottamassa kuvia hääpäivästään.
Oltiin jo lähdössä pois, kun pyysin Tytärtä kääntymään vielä takaisin. Kaivoin lompakosta kolikon ja heitin sen itsekin olan yli lähteeseen. On selvää, että annan Roomalle vielä toisen mahdollisuuden. Tämä ei voi olla tässä.
Ehkä toisella kerralla löydän Rooman hekuman?
Rakastuitko sinä Roomaan ensisilmäyksellä vai tarvitsitko useamman käynnin?
