Tunnin aikaero sen mahdollisti - ja majoitus ihan Vatikaanin kupeessa.
Heräsin aamuseitsemältä, kun oli vielä hämärää ja muu perhe nukkui edelleen. Poika äänteli jotain, joten kävin heittämässä hänet vain isänsä viereen. Pesin hampaat ja puin nopeasti. Edes aamupalaa en nyt ehtinyt syömään - kävisin vain pikaisesti viereisessä Vatikaanissa.
Ihmisiä oli kuitenkin jo liikenteessä, vaikka Vatikaanin museon edusta oli vielä ihan väljä. Vatikaanin porteillakaan ei ollut ihmisiä, vaan muutama satunnainen kävelijä siellä täällä.
Turvatarkastuksessa oli vain pari pistettä auki ja niissä sai jonottaa omaa vuoroa minuutin - pari. Minulla oli vain pieni käsilaukku mukana, läpivalaisu sujui ongelmitta.
Ajattelin tehdä tämän kierroksen nopeasti ja piipahtaa vain nopeasti Pietarinkirkossa ja sen kupolissa.
Kupoliin oli valittavissa kaksi vaihtoehtoa: hissi tai portaat. Olin jo valitsemassa portaat, sillä molempiin kuuluisi joka tapauksessa kiipeämistä. Mutta sitten ajattelin (viisaasti!) että päivän aikana tulee kuitenkin käveltyä niin paljon, että enköhän osta parilla eurolla helpotusta ja nouse ensimmäisen välin hissillä.
Jouduin hetken odottamaan hissiä, että matkaan saataisiin minun lisäkseni edes muutama muukin. Pian saapui pari muutakin, joten päästiin lähtemään ylös. Olen kuullut niin paljon tarinoita ruuhkaisesta Vatikaanista ja Pietarinkirkosta, että tämä autious tuntui ihan absurdilta.
Kiipeämistä tosiaan riitti. Ilman hissiä askelmia olisi 550 mutta hissinkin kanssa niitä jäi vielä 260. Hintaero oli pieni, sisäänpääsy hissillä maksoi 8 euroa ja porrasmatka 6 euroa.
Hissi vei Pietarinkirkon yläosaan, josta pääsee varsinaiseen kiipeämiseen. Ennen kupoliin kiipeämistä sain ensimmäisen vilkaisun myös Pietarinkirkkoon yläilmoista käsin.
Matkalla kupoliin oli ahtaita paikkoja ja vinoja käytäviä, jotka hieman ahdistivat minun ahtaanpaikankammoista mieltäni. Oli hiki, nouseminen otti voimille ilman aamupalaa. Enkä ollut muistanut ottaa mukaan vesipulloakaan - voi, tyhmä minä!
Matkalla ihastelin silti moneen otteeseen tyhjää reittiä kupoliin. Käytävät ja portaikot olivat niin kauniita! Ja niitä ehti kunnolla ihastelemaankin, kun ei ollut ruuhkaa. Miltähän tuntuisi edetä täällä, kun kirkon kupoli on äärimmilleen täynnä turisteja?
Ja tämä alla oleva kuva ei ole vino, vaan se on vain niin ylhäällä kupolissa oleva käytävä, että se on pitänyt tehdä vinoksi. Lattia on kyllä suorassa, mutta seinät kaartavat kupolia mukaillen. Oli niin outoa kulkea tästä!
Ylhäällä en kuitenkaan saanut olla yksin, vaikka hyvin väljää sielläkin oli. Pietarinaukion puolella väkeä oli selfietikkuineen, niinpä minäkin käänsin kamerani itseäni kohti ja kuvasin hikisen naamani kohti Vatikaanin tunnetuinta näköalaa.
Kupolin toisella puolella sai olla jo rauhassa. Istuskelin, katselin ja kuvailin. Pyyhin hikeä. Kaipasin vesipulloa. Nälkäkin jo vähän ilmoitteli olemassaolostaan.
Tuntui ihan käsittämättömälle olla täällä nyt. Vasta edellisenä iltana oltiin saavuttu Roomaan eikä oltu ehditty muuta kuin kävellä naapurustossa ja käydä illallisella. Nyt sitten olin täällä, Pietarinkirkon kupolissa ja ihailin upeita maisemia aamuauringossa. Ilman tungosta.
Kun olin saanut tarpeekseni, lähdin laskeutumaan kuvankauniita kierreportaita alas. Oli ihana pystyä pysähtymään kuvailemaan portaikkojen yksityiskohtia, kun ihmisiä ei joutunut kuvaan eikä kukaan ärsyyntynyt hidastelevasta valokuvailijasta.
Jostain syystä paluumatkat sujuu aina paljon nopeammin ja sujuvammin kuin nousut.
Olin nopeasti kupolin alapuolella valokuvaamisesta huolimatta. Ja halusinkin edetä reippaasti, sillä minulla oli jano ja aamupalanälkä.
Alakatolla en kuitenkaan kiirehtinyt enää hisseille, vaan menin tutkimaan, mitä kattotasanteelta löytyy. Löysin pienen kahvilan, josta ostin jääkylmää vettä. Sitä hörppien menin katon reunalle katsomaan maisemia ja talon etureunan patsaita tarkemmin.
Vesipullon juotuani hyppäsin alas menevään hissiin ja suuntasin Pietarin kirkkoon. Se olikin niin iso yllätys, että menin sanattomaksi. Sanattomuus ei sikäli haitannut, sillä eihän minulla ollut siellä ketään kenelle sanoa sanaakaan. Vaeltelin kirkossa ihmetyksestä suu auki, enkä oikein tiennyt minne olisin katsonut. Katsottavaa oli lattiasta kattoon. Yritin ottaa kuvia, mutta luovutin. En saanut mitenkään ikuistettua tunnelmaa kameralla.
Muistathan, että itse Pietarinkirkkoon ei ole sisäänpääsymaksua. Vain kupoliin.
Lopulta nälkä ajoi minut lähtemään majapaikkaan aamupalalle. Päivä alkoi lämmetä, ihmisiä virtasi tihenevään tahtiin sisään Vatikaaniin. Jonoa oli huomattavan monessa paikassa, mutta ei vieläkään tukalan näköistä. Vain Vatikaanin muuria kiertävä jono museon sisäänpääsylle näytti pahalta. Ja helppoheikit huutelivat lipunostajien perään, useampi ryhmänvetäjä hinasi sateenvarjo ojossa porukkaa perässään.
Silmiinpistäviä olivat myös lukuisat sotilaat rynnäkkökiväärien ja panssariautojensa kanssa vartioimassa ihmisten turvallisuutta Vatikaanin sisäänkäynneillä.
Ostin matkan varrelta leipomosta croissantit aamupalaksi. Saavuttuani majapaikkaamme, lapset olivat kuitenkin jo syöneet aamupalat ja viettivät rentoa ensimmäistä aamuaan Roomassa. Minä olin ollut niin täpinöissäni, että olin ostanut vahingossa sokeripäällysteisiä croissantteja. Tokihan ne vielä lapsille maistuivat.
Mietin siinä aamukahvia ryystäessäni, että pitäisi olla useammin reissussa aamuvirkku. Ehkä ylipäänsä elämässä pitäisi jaksaa herätä aikaisin nykyistä useammin? Vaikka rakastan laiskoja ja hitaita aamuja, voi joskus aamutopakkuudella saada ihan uudenlaisia elämyksiä eteensä. Kuten tämä Roomassa.
Vatikaanin kokemus oli nimittäin parasta Roomassa. Vatikaani ja Pietarinkirkko olivat henkeäsalpaavia! Oli myös ihan mahtavaa karata nukkuvalta perheeltä, sillä vaikka perheen kanssa reissaaminen on ihanaa, on se myös älyttömän sitovaa. Nyt olin hetken vapaa!
Suosittelen muitakin edes yhtenä aamuna aamuvirkuksi ja karkaamaan johonkin, mihin haluat päästä ilman ipanoita.
Oletko käynyt Vatikaanissa? Saitko silloin olla rauhassa vai kärsitkö tungoksesta?
Nippelitiedon ystäville faktaa:
Tuntui ihan käsittämättömälle olla täällä nyt. Vasta edellisenä iltana oltiin saavuttu Roomaan eikä oltu ehditty muuta kuin kävellä naapurustossa ja käydä illallisella. Nyt sitten olin täällä, Pietarinkirkon kupolissa ja ihailin upeita maisemia aamuauringossa. Ilman tungosta.
Kun olin saanut tarpeekseni, lähdin laskeutumaan kuvankauniita kierreportaita alas. Oli ihana pystyä pysähtymään kuvailemaan portaikkojen yksityiskohtia, kun ihmisiä ei joutunut kuvaan eikä kukaan ärsyyntynyt hidastelevasta valokuvailijasta.
Jostain syystä paluumatkat sujuu aina paljon nopeammin ja sujuvammin kuin nousut.
Alakatolla en kuitenkaan kiirehtinyt enää hisseille, vaan menin tutkimaan, mitä kattotasanteelta löytyy. Löysin pienen kahvilan, josta ostin jääkylmää vettä. Sitä hörppien menin katon reunalle katsomaan maisemia ja talon etureunan patsaita tarkemmin.
Vesipullon juotuani hyppäsin alas menevään hissiin ja suuntasin Pietarin kirkkoon. Se olikin niin iso yllätys, että menin sanattomaksi. Sanattomuus ei sikäli haitannut, sillä eihän minulla ollut siellä ketään kenelle sanoa sanaakaan. Vaeltelin kirkossa ihmetyksestä suu auki, enkä oikein tiennyt minne olisin katsonut. Katsottavaa oli lattiasta kattoon. Yritin ottaa kuvia, mutta luovutin. En saanut mitenkään ikuistettua tunnelmaa kameralla.
Muistathan, että itse Pietarinkirkkoon ei ole sisäänpääsymaksua. Vain kupoliin.
Lopulta nälkä ajoi minut lähtemään majapaikkaan aamupalalle. Päivä alkoi lämmetä, ihmisiä virtasi tihenevään tahtiin sisään Vatikaaniin. Jonoa oli huomattavan monessa paikassa, mutta ei vieläkään tukalan näköistä. Vain Vatikaanin muuria kiertävä jono museon sisäänpääsylle näytti pahalta. Ja helppoheikit huutelivat lipunostajien perään, useampi ryhmänvetäjä hinasi sateenvarjo ojossa porukkaa perässään.
Silmiinpistäviä olivat myös lukuisat sotilaat rynnäkkökiväärien ja panssariautojensa kanssa vartioimassa ihmisten turvallisuutta Vatikaanin sisäänkäynneillä.
Ostin matkan varrelta leipomosta croissantit aamupalaksi. Saavuttuani majapaikkaamme, lapset olivat kuitenkin jo syöneet aamupalat ja viettivät rentoa ensimmäistä aamuaan Roomassa. Minä olin ollut niin täpinöissäni, että olin ostanut vahingossa sokeripäällysteisiä croissantteja. Tokihan ne vielä lapsille maistuivat.
Mietin siinä aamukahvia ryystäessäni, että pitäisi olla useammin reissussa aamuvirkku. Ehkä ylipäänsä elämässä pitäisi jaksaa herätä aikaisin nykyistä useammin? Vaikka rakastan laiskoja ja hitaita aamuja, voi joskus aamutopakkuudella saada ihan uudenlaisia elämyksiä eteensä. Kuten tämä Roomassa.
Vatikaanin kokemus oli nimittäin parasta Roomassa. Vatikaani ja Pietarinkirkko olivat henkeäsalpaavia! Oli myös ihan mahtavaa karata nukkuvalta perheeltä, sillä vaikka perheen kanssa reissaaminen on ihanaa, on se myös älyttömän sitovaa. Nyt olin hetken vapaa!
Suosittelen muitakin edes yhtenä aamuna aamuvirkuksi ja karkaamaan johonkin, mihin haluat päästä ilman ipanoita.
Oletko käynyt Vatikaanissa? Saitko silloin olla rauhassa vai kärsitkö tungoksesta?
Nippelitiedon ystäville faktaa:
- Pietarinkirkko // Wikipedia
Muut Rooma-jutut:
