perjantai 3. marraskuuta 2017

Lapsiperheen kokemuksia Roomasta - vinkit ja kompastuskivet

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - nähtävyyksillä, Fontana di Trevi

Roomassa on ilahduttavan paljon tekemistä lapsiperheelle, vaikka valittelinkin pari viikkoa sitten pettymystäni Roomaan. Halusinkin siksi koota meidän kivoimmat kokemukset Roomasta muillekin lasten kanssa matkustaville ja loppuun muutaman vinkin matkustamisen helpottamiseksi.

Meidän matkustusajankohta oli lokakuu ja saatiin nauttia vielä ihan kesäisestä kesämekkosäästä. Mukana oli 2-vuotias ja piirua vaille 5-vuotias lapsi, eli ei ihan helpoin yhdistelmä kaupunkilomalle. Hengissä selvittiin ja näistä leikkipaikoista oli suuri osa kiitosta. Ja edullisesta viinistä...

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - matkarattailla lasten kanssa Roomassa, Britax B-Agile


EXPLORA - lasten museo


Lasten mielestä ehdottomasti koko reissun hauskin paikka. Vähän niin kuin Heureka mutta vielä enemmän lapsille suunnattu. Kuvailisin tätä vaikka tiedeleikkipaikaksi.

Leikkiaikaa on 1h 45 minuuttia, mikä on ihan sopiva aika. Sisäänpääsyjä on parhaimmillaan klo 10, 12, 15 ja 17, mutta kannattaa tarkistaa vielä netistä, koska aukiolot vaihtelee sesongin mukaan. Vaikka aluksi ärsyttikin, niin rajoitettu sisäänpääsy takaa mukavan leikkihetken eikä paikka pursuile lapsista.

Me nimittäin mokattiin tässä heti alkuun. Vaikka oltiin molemmat tahoillamme kuultu, että netistä pitää etukäteen varata aika, me vaan pelmahdettiin paikalle. Ensimmäisellä kerralla oltaisiin kyllä päästy sisään, mutta joko odotettu tunti tai leikitty vain 45 minuuttia. Käännyttiin suosiolla takaisin ja suunniteltiin päivän ohjelma uusiksi. Seuraavana aamuna osattiin olla paikalla jo ennen kello kymmentä. Meidän ei tarvinnut varata aikaa, mutta suositellaan aina varattavaksi etukäteen.

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Explora lasten museo paras leikkipaikka!


Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Explora lasten museo paras leikkipaikka!

Oman vuoron alkamista voi odotella joko sisällä kahvilassa, pienessä kaupassa tai sitten ulkona vaijerikeinussa. Pihalla olisi ollut tosi hauska vesileikkivekotin, mutta se oli harmillisesti epäkunnossa. Siinä olisi saanut pumpulla pumpata vettä ja katsoa, miten se liikkuu pitkin kouruja.

Kun ovet avautuivat, lapset innostuivat ihan hirveästi! Heti etuovella oli vastassa huippuhauska härveli, missä napista painamalla sai sifonkihuivin hurautettua putkea pitkin ilmaan!

Tai ihan oikea kauppa, jossa leikkihedelmiä sai punnita puntarilla, koriin sai maitopurkit ja keksipaketit. Äidinkielellä ei ollut väliä, kun yksi lapsi leikki myyjää kassan takana ja toinen latoi ostoksia liikkuvalle liukuhihnalle.

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Explora lasten museo paras leikkipaikka!

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Explora lasten museo paras leikkipaikka!

Suuri paloauto oli niin iso hitti, että piti olla aika topakkana, ettei menettänyt paikkaansa jonossa ohitteleville pikkuitaliaanoille. Keskellä oleva vesihärveli oli vesipyssyineen hauska. Tarjolla oli myös sadeviittoja, ettei pikkuiset kastu vesileikeissä.

Koululaisille olisi ollut vielä pitemmälle vietyä aktiviteettiä: kuntopyörällä polkien tai soutulaitteella soutaen voi kerätä rannekkelle/pääsylipun koodille rahaa, jota voi sitten käyttää Exploran eri paikoissa. Voi ostaa autoon bensaa, ruokakaupasta ruokaa, farkut tai vaikka lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.

Explora toimineekin parhaiten alakouluikäisille, mutta myös meidän alle kouluikäiset olivat paikasta aivan haltioissaan. Myös taaperoille oli oma osionsa, jossa pääsivät hillittömän hauskalle reikäjuustopatjalle temppuilemaan.

Metrolla pääsee Piazza del Popololle ja jos ei jaksa kävellä, voi ottaa vielä ratikalla yhden pysäkinvälin Exploralle. Samaan päivään on helppo yhdistää viereinen Villa Borghese tai Vatikaani muutaman metropysäkin päässä. Hinta oli 8 euroa yli 3-vuotiaalta (myös aikuisilta siis), yli 1-vuotias maksoi 5 euroa ja vauvat pääsee ilmaiseksi. Jokaisella lapsella pitää olla aikuinen mukana.
Ehdoton suositus siis Exploralle! Me oltiin ihan hurmaantuneita paikan monipuolisuudesta ja kiinnostavuudesta. Lasten lisäksi myös aikuiset olivat monesta kohteesta innoissaan... 

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Explora lasten museo paras leikkipaikka!


Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Explora lasten museo paras leikkipaikka!

ROOMAN LEIKKIPUISTOJA

Mehän olimme Roomassa vain viikonloppureissulla, torstaista varhaiseen sunnuntaiaamuun, joten ehdittiin piipahtamaan vain muutamassa leikkipaikassa. Mutta kerronpa niistä! Ja todennäköisesti ne ovat muidenkin matkailijoiden reitillä, sillä leikkipaikkoja testattiin niin Villa Borghesessa, Trasteveressä kuin Gianicolo-kukkulalla. Sekä Villa Borghesessa (kuva alla) että Gionicololla saa kaupan päälle vielä upeat maisemat.

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - näköala Vatikaaniin Villa Borghesesta



Villa Borghesen leikkipuisto



Kun oltiin saatu rattaat kannettua Villa Borghesen näköalatasanteelle, urakka unohtui hyvin nopeasti. Oli sieltä päältä sen verran kauniit näköalat Piazza del Popolon yli Pietarinkirkolle. Jatkettiin matkaa syvemmälle puistoon ja sieltä löytyi monta leikkipaikkaa tai karusellia.

Jokaisen leikkipaikan lähellä oli aina myös ravintola tai ainakin kioski, josta sai kaiken tarpeellisen. Sämpylää, sipsiä, jätskiä tai vaikka olutta. Jos siis sattui niin, että omaat piknik-eväät jäi ottamatta mukaan. Puistossa on mielin määrin kivoja paikkoja, jossa syödä eväät ja jatkaa leikkejä.

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Villa Borghesen leikkipaikan kioski

Myös polkuautot/porukkapyörät tuntuivat olevan supersuosittuja, niitä oli vuokrattavana useassa paikassa. Päätiet olivat asvaltoituja, niin hyvähän niillä oli hurutella pitkin suurta puistoa.

Villa Borghesen leikkipaikoilla oli sekä perinteisiä leikkipuistoja ja sitten maksullisia karuselleja ja muita poleteilla toimivia vempaimia. Tytär innostui kokeilemaan "formularataa" ja se oli yllättävän hauska! Maksoikohan se euron vai kaksi, kun sai ajaa muutaman minuutin tähdenmuotoista rataa pikkuruisella sähköautolla. Unohdin ottaa siitä kuvaa, kun piti koko kruisailu ottaa tietenkin videolle.

Ihmisiä oli todella vähän puistossa ja saatiin leikkiä leikkipaikoilla lähes omalla porukalla. Vain Tapin kaksoisolento oli ilmaantunut paikalle. Mitkä todennäköisyydet, että törmätään Italiassa samannäköiseen pellavapäähän, jolla on vielä ihan samanlaiset vaatteet?

Mutta siis Villa Borghesessa voi helposti viettää monta tuntia! Varaudu kävelemään, puisto on iso.

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Villa Borghesen leikkipaikat

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Villa Borghesen leikkipaikat

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Villa Borghesen leikkipaikat





Trasteveren leikkipuisto

Piazza di S. Cosimato

Hieman hankalan suhailun päätteeksi päästiin rauhallisempaan Trastevereen ja löydettiin tämä todella kiva leikkipuisto. Leikkipuistossa oli monipuolisesti perinteisiä kiipeilytelineitä, liukumäkiä, keinuja ja muita vempaimia, mutta lasten iloksi myös mopoja, leikkimökkejä, -keittiöitä ja ihan kaikkea mitä vaan leikkipaikasta voi toivoa.

Jopa kirjanvaihtopistekin/kirjasto oli, mutta sehän ei meitä italiantaidottomina tietenkään kiinnostanut.

Ihana paikka todella rauhallisessa ja vehreässä ympäristössä. Vieressä hedelmä- ja vihannestori ja muutama ravintola (yhden vessassa käytiinkin Tyttären kanssa asioimassa juoksujalkaa). Trastevere vaikutti muutenkin enemmän lapsiperheen alueelta ja viihdyttiin siellä ihan parhaiten Roomassa.

Ratikalla pääsee helposti korttelin päähän puistoa, johon myös saatiin rattaat sisään ilman taittelua.

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Trasteveren paras lasten leikkipuisto


Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Trasteveren paras lasten leikkipaikka

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Trasteveren leikkipaikat

Gianicolo-kukkulan karuselli


Oltiin jo aika nääntyneitä koko päivän seikkailusta, joten oltiin laiskoja ja hypättiin bussiin (115 ja 870). Oltiin valmistauduttu laittamaan rattaat kasaan, mutta onneksi tähän bussiin mahtuikin keskiovista sisään. Roomassa saatiin aika paljon sompailla rattaiden kanssa, kun eivät meinanneet mahtua bussien ja junien ovista sisään.

Onneksi jäätiin vahingossa yhtä pysäkkiä liian aikaisin pois, sillä matkan varrella oli hieno näköalatasanne näyttävällä suihkulähteellä. Eikä sieltä ollut enää pitkä matka kävellä kukkulan päälle, jonka läheisyydessä oli lapsille karuselli, pomppulinna, trampoliini ja pieni hoplop-tyyppinen kiipeilypaikka. Kaikki olivat maksullisia, mutta melko edullisia.

Karuselliin ostin suosiolla vitosella 6 lippua, oli meillä ollut sen verran raskas päivä takana. Joskus tulee kyllä ihmeteltyä, että miten lapset jaksaa aina vaan innostua näistä niin kamalasti?

Kukkulan päältäkin oli ihan hyvät näkymät kaupunkiin. Siellä oli myös useampi kioski, joten ihailtiin maisemia - tietenkin jäätelöä nautiskellen.

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Gianicolo-kukkulan karuselli

Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - Gianicolo-kukkula leikkipuisto

Näiden paikkojen lisäksi pienet lapset innostuvat nähtävyyksistäkin. Meidän ipanat hyppivät Espanjalaiset portaat alas... tai siis ylipäänsä kaikki paikat, missä oli portaita, oli yleensä lasten mieleen.


Ota huomioon lasten kanssa Roomassa


  • ravintoloiden aukioloajat rajalliset, esimerkiksi illallisaika on totuttua myöhemmin
  • levypitsapaikat ovat oiva korvike ravintolalle, edullinenkin vielä!
  • busseihin ja juniin ei välttämättä rattaat mahdu (saako rattaat taitettua?)
  • portaikkoja ja mukulakivikatuja paljon, kapeat kävelytiet
  • liikennettä on ihan hirveästi ja meteli sen mukainen
  • siirtymiin saattaa mennä yllättävän kauan aikaa
  • kaikilla metroasemilla ei ole hissiä tai se on epäkunnossa
  • leikkipuisto italiaksi: parco giochi
  • kannattaa pitää tyhjää muovipulloa mukana, johon voi täyttää automaateista vettä/kuplavettä
Jos olet matkalla Roomaan, suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän blogiin:

Heli asuu perheineen Roomassa ja on kirjoittanut hyvin kattavasti vinkkejä, neuvoja, nähtävyyksiä ja muita tarinoita Roomasta ja muualta Italiasta. Itsekin sain paljon hyviä vinkkejä Heliltä!

Kiinnostaisiko myös nämä tarinat?


Kokemuksia Roomasta lasten kanssa - liikkuminen matkarattailla

Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista


ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017