keskiviikko 30. elokuuta 2017

Brasov - päiväretki Romanian Hollywoodiin



Brasovin poikkeuksellisen kauneuden huomaa heti, kun saapuu vanhaan keskustaan. Kun kävelet kauniiden vanhojen talojen reunustamaa kävelykatua eteenpäin, taustalla kohoaa tummanvihreä rehevä vuorenseinämä. Kun etenet vielä pidemmälle, vuorenseinämän huipulla erottuu kyltti:

B R A S O V

Kyltti kuin Hollywoodissa. Siihenpä ne yhtäläisyydet Hollywoodiin päättyykin.

Lasten kanssa matkoilla /  Brasov, Romania / päiväretki Bukarestista

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / vanhakaupunki

Olimme siis tulleet juuri parin tunnin junamatkan Bukarestista Brasoviin. Brasovissa oli miellyttävämpi ilma, kuin paahtavan kuumassa Bukarestissa. Se sopi meille erittäin hyvin. Taivas oli pilvetön kaupunkiin saapuessa, mutta päivän edetessä pilvet roikkuivat jo tummina alhaalla.

Varattiin aikaa perille noin viisi tuntia. Brasovin keskusta on pieni, joten päiväretki riittää hyvin. Junia lähtee takaisin Bukarestiin tunnin välein, joten ei tarvinnut turhaan vilkuilla kelloa.

Huumaannuin kaupungin rakennusten yksityiskohdista. Lumoavia parvekkeita. Koristeellisia rappauksia ja maalauksia. Kukkaistutuksia. Suurin osa rakennuksista oli selvästi parhaimman loistonsa jo menettäneet, mutta olipa kaupungissa myös julkisivuremontteja käynnissä.

Terassien ja putiikkien reunustamat kadut olivat täynnä elämää, mutta silti keskusta oli hyvin rauhallinen. Ei selvästikään vielä suurin turistisesonki päällä.

Lasten kanssa matkoilla /  Brasov, Romania / päiväretki Bukarestista

Keskustan kävelykadulla käytiin syömässä Romanian reissumme huonoin ja kallein ateria. Olisi pitänyt olla tarkempi, minkä ravintolan terassille istuudumme syömään - ravintoloiden terasseja oli nimittäin valtava määrä. Ravintolamme nimeä en enää muista, mutta sen muistan, että siellä oli myös reissun hulppein vessa.

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / vanhakaupunki

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / vanhakaupunki

KAAPELIHISSILLÄ BRASOV-KYLTIN TAAKSE

Eihän se ole Brasov-reissu eikä mikään, jos ei nouse vehreälle Tampa-kukkulalle katsomaan näköaloja. Rinteen päälle pääsee helpoiten kaapelihissillä. Porukkaa oli heinäkuisena päivänä aika paljon, vaikkei ollut edes viikonloppu. Koska Tappi veti tirsojaan tietysti juuri sillä hetkellä, jouduttiin kantamaan rattaita aika monet rappuset ylös. Kaapelihissi oli niin täynnä ihmisiä, ettei sieltä päässyt juuri nauttimaan maisemista. Matka ei onneksi kestänyt kauaa.

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / vanhakaupunki

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / kaapelihissi vuorelle

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / lasten kanssa päiväretkellä

Ylhäällä vastassa on ravintola ja myyntikojuja. Varsinkin marjojen myyjiä oli paljon, jotka liikuttavan söpöissä tuokkosissa myivät vadelmia ja mustikoita. Näkisin kyllä markkinarakoa vähän monipuolisemmallekin bisnekselle.

Meillähän oli hyvä idea viedä nukkuva lapsi rattaissa ylhäälle. Mutta kaapelihissin yläpuolelta lähtee huonokuntoinen kinttupolku Brasov-kyltille, jota pitkin ei ole mitään mahdollisuuksia mennä rimpuloilla matkarattailla. Niinpä nukkuva poika syliin ja menoks. Rattaat hylättiin polun varteen toivoen, että ne löytyvät samasta paikasta koskemattomana.

Maisemat on kyltin vierestä mielettömän kauniit! Siellä on hyvä näköalatasanne, jossa vierähti tovi jos toinenkin maisemia ihastellessa. Tytär viihdytti itseään alkamalla paparazziksi ja kuvasi meidän lisäksi myös jokaisen varoituskyltin, kasvin ja kivenmurusen.

Meno-paluu -hissikyyti maksoi vain muutaman euron. Kaapelihissin lähtöpaikalle ei pääse esteettä, mutta rattaat saa halutessaan ottaa ylös asti mukaan. Huomioi, että hissi on maanantaisin suljettu.

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / Brasov-kyltin takana

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / Brasov-kyltin takana

Lasten kanssa Brasovissa, Romania  / turistit

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / päiväretki Brasov-kyltin taakse

Lasten kanssa matkoilla /  Brasov, Romania / päiväretki Bukarestista

Tampa-kukkulan valloituksen jälkeen pyörähdettiin vielä torilla pulujahdissa ja jäätelöllä. Kuten Bukarestissa, ei täälläkään kunnon gelato ollut hinnoissaan, vaan reilusti alle eurolla sai jätskipallon. Me arvostamme!

Torin laidalla muuten sijaitsee "musta kirkko" joka on saanut tumman värinsä vuonna 1689 tapahtuneesta tulipalosta. Mustan kirkon voi löytää alla olevasta kuvasta torin takaa ja lisätietoja historiannälkäiselle löytyy näistä Wikipedian sivuista: Brasovin Musta kirkko.

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / vanhakaupunki
Lasten kanssa Brasovissa, Romania / vanhakaupunki
Lasten kanssa Brasovissa, Romania / aukio

Romanialaiseen tapaan myös Brasovista löytyi isot ja hyvät leikkipuistot. Me saatiin nautiskella vilvoittavasta vesisateesta leikkipuistoilun ajan, mutta onneksi kesä kastelemansa kuivaa. Lapsia ei kastuminen haittaa, vaan oli taas melkoinen urakka vetää ipanat irti laitteista. Vasta, kun pienempi sai tällin kalloonsa, saatiin porukka lähtemään bussipysäkille.

Olisihan täälläkin pitempään voinut viihtyä. Mainostettu maailman kapein katu (saanen olla eri mieltä, mielestäni sellainen löytyy jo Prahasta!) jäi meiltä kokematta, mutta käykää te katsomassa se.

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / Leikkipaikat ja leikkipuistot

Brasovin lähellähän olisi ollut myös Branin linna, jota markkinoidaan Draculan linnana. Me ei edes suunniteltu menevämme sinne, koska:
1. Dracula-hommat eivät ole koskaan liiemmin meitä kiinnostaneet
2. lapset olivat mukana, eivätkä he arvosta Draculaa sitäkään vähää
3. Dracula ei ole koskaan edes jalallaan astunut Branin linnaan
4. lyhyelle päiväretkelle keskustassa ja Brasov-kukkulassa oli tarpeeksi
Vanhat linnat itsessään ovat kyllä kiinnostavia ja pelkästään linnan ihastelun takia sinne olisi voinut paremmalla ajalla mennäkin. Jos sinulla on siis Brasovissa aikaa enemmän, niin käy ihmeessä!
Branin linnasta lisätietoja: Bran Castle // viralliset sivut
Sinaian satulinna kiinnostaisi Draculaa enemmän: Peles Castle // Wikipedia

Lasten kanssa Brasovissa, Romania

Täytyy sanoa, että minusta tuli tämän lyhyen heinäkuisen reissun aikana melkoinen Romania-fani. Ihastuimme niin Bukarestiin kuin Brasoviin. Molemmat kaupungit olivat tunnelmallisia ja kaupunkikulttuuri tuntui kukoistavan. Kaupunkeja ympäröi jylhät vuoristot ja voin vain kuvitella, miten upeita päiväpatikointeja vaikka Karpaateilla olisi mahdollista heittää.

Romania on edullinen, turvallinen ja mielenkiintoinen. Löytyy niin rappioromantiikkaa kuin marmoriakin, mutta hyvin vähän moderneja lasikuutioita. Ruoka on pääsääntöisesti hyvää ja edullista, oluesta ja viineistä puhumattakaan.

Ja mikä parasta - Romania sopii erityisen hyvin lapsiperheille!

Tykkäsitkö tästä jutusta? 
Seuraa Lähinnä Kauempana -blogin reissumeininkiä myös Facebookissa
Instagramissa ja löytyvätpä tarinat myös Blogit.fi'stä! 

Lasten kanssa Brasovissa, Romania / vanhakaupunki

Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista


ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017