sunnuntai 20. elokuuta 2017

Junamatkailu Romaniassa - vuoristomaisemia ja pilkkopimeät tunnelit

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

Heinäkuussa vietimme muutaman yön perheloman Romaniassa. Toisena päivänä päätimme jättää Bukarestin taaksemme ja viettää päivän Brasovissa, alle kolmen tunnin junamatkan päässä.

Junia kulkee Brasovin ja Bukarestin välillä lähes joka tunti. Paikallisen junayhtiön junia on kahdenlaisia: InterRegio (IR) ja Regio (R). Regio-junat ovat edullisempia mutta hitaita, eikä nettikeskustelujen perusteella tehnyt mieli kokeilla niiden viihtyvyyttä - ainakaan nyt kahden pienen lapsen kanssa. IR-junat ovat uudempia ja niistä löytyy yleensä mukavuuksia, kuten ravintolavaunu tai polkupyörävaunu. Valitsimme reissullemme IR-junan, se oli hyvä ja nykyaikainen.

Me siis matkustettiin tällä kertaa vain Bukarestista Brasoviin. Matka on 166 kilometriä pitkä ja vuorosta riippuen sen välin hurauttaa InterRegiolla 2h 20min - 2h 45min.

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

Bukarestista pääsisi junalla myös esimerkiksi Cluj-Napocaan, Konstantaan, Timisoaraan ja Sibiuhun. Romanian rautatieverkosto on hyvin yhteydessä muuhun Eurooppaan ja Romanian voikin hyvin ottaa osaksi laajempaa InterRailia. Esimerkiksi Bukarestista pääsee junalla helposti Budapestiin, Belgradiin, Istanbuliin, Sofiaan... no niin, nyt tuli matkakuume.

Romanian junaverkosto, aikataulut ja liput: CFR Calatori

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

Junaliput


Liput voi ostaa joko etukäteen netistä (vain IR-juniin) tai rautatieaseman automaatista ja lipunmyyntipisteistä. Lapsille ei tarvitse ostaa lippuja, mutta pitää ottaa huomioon että saatat joutua pitämään heitä sitten sylissä - ainakin jos juna on täynnä. Liput maksaa niin vähän, että on sama ostaa lapsillekin paikat. Saapahan itse lepuuttaa jäseniä eikä tarvitse hikoilla ahtaasti ipanat sylissä.

Bukarest-Brasov välin IR-junan 2. luokan istumapaikka maksaa noin 10 euroa.

Bukarestin päärautatieasema eli Gara de Nord


Gara de Nordille pääsee näppärästi suoraan metrolla. Asemahalli on valtava ja sieltä löytyy ihan kaikkea, mitä junamatkalle keksit tarvita. Mekin hankittiin asemalta aamupalatarpeet ja aiottiin nauttia aamiainen junassa. Syödessähän aika menee aina nopeammin.

Juna-asemalta löytyi niin "kalliita" paremman tason ravintoloita kuin niitä paikallisia leipomopisteitä ja pystykioskeja, joista ostaminen ei keventänyt juurikaan lompakkoa. Rautatieasemalta löytyi myös pieni elintarvikekauppa. Me ostettiin iso pussillinen paikan päällä tehtyjä romanialaisia leivonnaisia, mikä oli oikein hyvä idea. Alemmassa kuvassa olevat makupalat maksavat noin 45-65 senttiä kappaleelta. Kuvassa on lähinnä makeita leivonnaisia mutta leipomopisteestä sai myös suolaisia herkkuja, kuten täytettyjä leipiä, pitsoja, nakkipiiloja jne. Nam!

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin


junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin



InterRegio-junassa


Meidän junamme lähti Bukarestista aamukymmeneltä. Me oltiin piheyksissämme ostettu vain kaksi paikkaa, kun oltiin ihan varmoja, että junaan mahtuisi kuitenkin. Väärin arveltu -  juna oli täynnä. Meitä istui neljän istuttavassa pöytäryhmässä kuusi, kaksi vilkasta lasta meidän sylissä. Hiki valui selästä, kun lapset sylissä yritin kaivaa kassista eväitä ja hörppiä kuumaa kahvia ilman, että poltan ketään elävältä.

Mies yritti saada meidän rattaat survottua johonkin, niille kun ei paikkaa oikein löytynyt.

Lopulta tehtiin niin, että vanhemmista toinen oli aina katselemassa maisemia käytävän ikkunasta (ja sai kuumuuteen vähän vilvoittavaa tuulenvirettä) ja toinen yritti pitää sirkuksen edes jotenkuten aisoissa. Ja sitten läpsystä vaihto.

Hävetti, kun rouva ja herra edessä joutuivat katsomaan meidän murusteluja, juomien kaatamisia sekä kuuntelemaan lasten kinastelua. Ja sitä yleistä häsäämistä. Tosin olivat kyllä myötämielisempiä sitten myöhemmin, kun matkaa oli jo taitettu vähän pitempään. Rouva oli iloinen kun sai laittaa kahvimuksinsa meidän omaan roskispussiin ja moitti samalla sitä, ettei junissa ollut roskiksia matkustajille.

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

Junassa oli ravintolavaunu, mutta sen lisäksi käytävillä kiersi myyjiä, joilla oli korissa esimerkiksi marjatuokkosia tai juomia myytävänä.

Väkimäärä väljeni Sinaiassa sen verran, että saatiin loppumatkaksi oma loossi meille neljälle. Luojan kiitos, sillä alettiin ollakin jo hiestä märkiä.

Hauska yksityiskohta junamatkustamisesta: lähellä Brasovia juna menee monesta melko pitkästä tunnelista. En tiedä oliko tämä nyt sattumaa, mutta junavaunuissa ei ollut valot päällä ollenkaan, joten tunnelissa junassa oli pilkkopimeää! Lapset ihmettelivät yhtäkkistä yötä. Onneksi kännyköissä on taskulamput, jotta ei ihan sokkona tarvinnut matkustaa.

Mutta ne vessat... vessakäyttäytymisessä voisivat romanialaiset hieman petrata, sillä lasten kanssa asioiminen oli siellä hieman vastenmielistä. Tulipa myös pitkästä aikaa käytyä sellaisessa veskissä, missä tuotokset päätyy suoraan kiskoille...

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

Maisemat junasta


Juna Bukarestista Brasoviin menee Karpaattien läpi ja siksi kannattaa pyrkiä istumaan ikkunapaikalla. Vuoret ovat upeat! Ensimmäinen tunti Bukarestista on hieman tylsää, mutta Ploiestista Brasoviin maisemat ovat kohdallaan.

Kyllä näiden maisemien takia kannattaa lähteä Bukarestia etäämmälle! Vaikka tällä kertaa ei päästy itse vuorille kiipeämään, oli niiden ihastelu junavaunustakin hienoa. Sinaian kohdalla taisi olla kaikista parhaimmat näkymät.


Matkan varrella nähtiin muutenkin monenlaista. Uutta ja vanhaa, ihan maaseutua ja rapistuneita kyliä.

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin



Brasovin asemalla


Brasovin rautatieasema on muutaman kilometrin päässä keskustasta. Heti juna-aseman ulkopuolella on bussipysäkit, josta shuttlebussi vie Brasovin keskustaan muutamalla roposella. Brasovin asemalla ja sen ympäristössä on paljon kioskeja, kauppoja ja ravintoloita, joten nälkään ei tarvitse sielläkään nääntyä. Asema on kuitenkin huomattavasti kansanomaisempi, kuin Bukarestissa.

Ihan aseman lähellä on leikkipuisto, jos junan lähtöön on aikaa ja lapset tarvitsevat juoksutusta.

junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin
junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin
Paluumatkalla satoi vettä. Juna oli puolityhjä ja saatiin vallattua molemmin puolin käytävää pöytäryhmät. Näin saatiin katseltua maisemia aina siltä puolelta, missä oli paremmat näkymät. Vaunun nurkassa oli pieni baari, mutta varsinainen ravintolavaunu se ei ollut. Edullinen se oli silti: Kaksi puolen litran olutta ja sipsipussi maksoivat yhteensä noin 5 euroa.

Lapset lauloivat ja leikkivät junassa ja olivat ihan innoissaan matkustamisesta. Me vanhemmatkin tykättiin Brasovin retkestä niin paljon, että loppumatkasta otettiin toiset oluet.

Oli jo pitkälle yli nukkumaanmenoajan, kun saavuttiin takaisin Bukarestin huoneistoomme. Mutta mitäpä se lämpimässä kesäyössä haittaa, jos lapset vähän pitempään valvovatkin. Onhan nämä lastenkin lomia!

Tämän ensimmäisen - ja erittäin onnistuneen - kokemuksen perusteella alettiin jo heti suunnittelemaan ensi kesälle koko perheen junareissua Romaniassa ja muualla Itä-Euroopassa!

Onko sinulla kokemuksia Romaniasta tai kiinnostaisiko tutustua?

Myös nämä jutut saattaisivat kiinnostaa:


junamatkustaminen InterRegiolla Romaniassa - lasten kanssa Bukarestista Brasoviin

Pysy ajan tasalla uusista julkaisuista


ParisRio - Matka-aiheiset blogit kartalla. Yli 40 matkabloggaajan kirjoitukset maittain.

COPYRIGHT

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2017